– Autoilijaan yhdistetään ajoneuvon kuljettajan ja omistajan keskeiset palvelut, jolloin ne ovat aina nopeasti saatavilla – puhelinhan meillä on kaikilla lähes aina mukana. Kansainvälisestikin Suomi on edelläkävijä mobiiliajokortin käyttöönotossa, iloitsee osastopäällikkö Kimmo Pylväs Trafista.

Testivaiheessa vain iPhonessa

Testivaiheen alussa sovellus toimii vain iPhonessa. Android-version testauksen aloittamisesta tiedotetaan myöhemmin. Tavoitteena on, että sovellus julkaistaan kesällä 2018, jolloin kuka tahansa voi ladata sen App Storesta tai Google Play -kaupasta.

Mobiiliajokortissa ajo-oikeustiedot kulkevat aina ajantasaisina mukana ja valokuva on tuorein mahdollinen.

– Mobiiliajokortti on tarkoitettu samoihin käyttötarkoituksiin kuin muovikorttikin. Sillä pystyy kätevästi osoittamaan muun muassa ajo-oikeuden tai iän erilaisissa asiointitilanteissa. Olemme keskustelleen syksyn aikana useiden yritysten ja viranomaisten kanssa mobiiliajokortista ja olemme saaneet erittäin myönteistä palautetta. Tästä huolimatta erityisesti testikäyttäjien kannattaa kuitenkin varautua siihen, että jotkin toimijat saattavat vaatia esittämään fyysisen ajokortin tai henkilöllisyystodistuksen, toteaa Trafin yksikönpäällikkö Simo Karppinen.

Visuaalisten turvaelementtien avulla katsoja voi helposti arvioida kortin luotettavuutta. Turvaelementtejä ovat mm. animoitu taustakuvio, joka muuttuu näyttöä kosketettaessa, sekä kännykkää käänneltäessä muuttuvat hologrammimaiset kuviot kuten Trafin tunnus. Lisäksi QR-koodin avulla tuodaan varmennukseen lisäturvaa.

Ajoneuvopalveluilla voi tarkistaa katsastusajan

Ensimmäisenä ajoneuvopalveluna Autoilijaan tulee Suomessa rekisteröidyn ajoneuvon teknisten tietojen haku rekisteritunnuksella. Haku on maksuton. Näytettäviä tietoja ovat mm. ajoneuvon merkki ja malli, ajoneuvon mitat ja massat, moottorin tiedot, rengastiedot ja katsastustiedot. Näitä tietoja voi hakea myös tunnistautumatta Autoilijaan.

– Koska rekisteröintitodistuksen teknistä osaa ei tarvitse Suomessa ajettaessa enää pitää ajoneuvossa mukana, löytää sovelluksen kautta näppärästi tiedon esimerkiksi siitä, miten raskasta perävaunua ajoneuvolla voi vetää, millaiset renkaat ajoneuvoon soveltuvat tai millä aikavälillä ajoneuvo pitää katsastaa, kertoo kehityspäällikkö Markku Erkheikki Trafista.

Myöhemmin Autoilijasta voi nähdä ne omat ajoneuvot, joissa on omistajana tai haltijana. Näille ajoneuvoille voi myös tehdä tiettyjä rekisteröinnin ja ajoneuvoverotuksen toimenpiteitä Trafin Oma asiointi -palveluiden tapaan.

Autoilijaan tulee myöhemmin myös erilaisia ajokorttia ja omia ajoneuvoja koskevia ilmoituksia ja muistutuksia.

Se nimi!

Kysyimme Simo Karppiselta sovelluksen nimestä ja sopivuudesta motoristille, ja hän vastasi seuraavaa:

– Autoilija-sovelluksesta löytyy tässä vaiheessa mobiiliajokortti ja ajoneuvotietojen haku rekisteritunnuksella. Sovellus palvelee siis yhtä lailla moottoripyöräilijöitä kuin autoilijoita, mopoilijoita tai traktorikuskeja.

Sovelluksen nimestä haluttiin kompakti ja mieleen jäävä, eikä nimi saanut olla käytössä tällä hetkellä saatavilla olevissa sovelluksissa. Nimeä mietittiin kyllä paljonkin ja järjestimme somessa jopa nimikilpailun ja tämä oli esitetyistä vaihtoehdoista paras kompromissi.

Uskon, että moottoripyöräilijät tulevat löytämään sovelluksen hyvin, vaikka nimi ei heitä erikseen huomioi, Karppinen pohtii.

Katso video mobiiliajokortin ominaisuuksista alla: