Tukesin valvonta kohdistui yhdeksään moottoriurheilupalveluntarjoajaan, jotka kiertävät ympäri Suomea sekä tapahtumiin, jotka toistuvat vain kerran vuodessa. Osalle palveluntarjoajista tehtiin laajempi turvallisuusjohtamisen tarkastus ja osalta tarkastettiin kuluttajaturvallisuuslain mukaiset turvallisuusasiakirjat.

Positiivisia havaintoja

  • – Erityisesti kuljettajien turvallisuuteen oli kiinnitetty huomioita.
  • – Ajoneuvon ajautuminen yleisön joukkoon oli pyritty estämään ratatoiminnassa ajoneuvoesteillä.
  • – Yleisön pääsy radalle oli pyritty estämään rajaamalla yleisölle osoitettu alue aitauksilla.
 

Kehitettävää

  • – Turvallisuussuunnittelua ja toiminnan dokumentointia tulee kehittää. Käytännössä on voitu toteuttaa suojauksia vaarojen poistamiseksi, mutta näiden perusteet ja esittäminen saattavat puuttua kokonaan.
  • – Olemassa olevia käytäntöjä ei ole kirjattu suunnitelmiin ja ohjeisiin, ja niiden hyödyntäminen riippuu yksilöistä. Turvallisuusjohtaminen on henkilösidonnaista ja perustuu yksilöiden kokemuksiin ja osaamiseen.
  • – Henkilöstön ymmärrystä ja tietoisuutta vaaroista, säännöistä ja suojausten tarkoituksista ja vaikutuksista tulisi lisätä.
  • – Vaaroja on arvioitu riskeinä pääosin vain yleisellä tasolla, kuten ”kolari” tai ”tulipalo”, tarkemmin yksilöimättä tilanteita.
  • – Yleisön opastamisesta ja ohjaamisesta myös radan ulkopuolella tulisi huolehtia paremmin. Yleisöturvallisuutta tulisi kehittää mm. kulkureiteissä, muissa palveluissa ja yleisöensiavussa.
  • – Medialle tarkoitettujen katselu- ja kuvauspaikkojen määrittelyssä, opastamisessa ja valvonnassa on kehitettävää. Järjestäjä on vastuussa kaikkien tapahtumassa mukana olevien muiden tahojen, kuten median edustajien, kumppaneiden työntekijöiden ym. turvallisuudesta.
  • – Lippusiimaa ei voida pitää riittävänä yleisön eristämisenä ajoalueesta.
  • – ­Ilmoitusvelvollisuus onnettomuuksista ja vakavista vaaratilanteista valvontaviranomaiselle (Tukes) ei ollut useinkaan tapahtumanjärjestäjien tiedossa.
  • – Tapahtuman aikana tapahtuneiden onnettomuuksien ja vaaratilanteiden seurantaa tulisi kehittää. Vaaratilanteisiin ja loukkaantumisiin tulee kyetä reagoida pienemmissäkin tilanteissa nopeasti, jotta voidaan estää muiden vastaavien tilanteiden syntyminen. Onnettomuuskirjanpitoa ja -seurantaa tulee hyödyntää tulevien tapahtumien suunnittelussa.

Poliisin ja pelastuslaitoksen rooli moottoriurheilunäytösten ja -tapahtumien valvonnassa on ollut merkittävä. Palveluntarjoajien yhteistyö viranomaisten kanssa sekä viranomaisten keskinäinen yhteistyö ovat jatkossakin selvästi tarpeen.