MP-messujen yhteydessä on jo viisi vuotta järjestetty kilpailu, joissa valitaan moottoripyörähenkinen kaunotar. Edellisinä vuosina on valittu Miss MP17, Miss MP16, Miss Superenduro 2015 ja Miss Supercross 2014. Kilpailun järjestäjänä on toiminut alusta alkaen Helena Riihitupa yhteistyössä MP-messujen kanssa.

Joka vuosi kiinnostus jo perinteeksi muodostunutta kilpailua kohtaan on kasvanut. Erilainen konsepti ei keskity pituuksiin, painoihin tai bikinikierrokseen. Finalistit nähtiin viikonlopun aikana ajovarustemuotinäytöksissä, joka esitteli kauden kuumimpia uutuuksia. Voittajan valintakriteereinä oli ulkoisten ominaisuuksien lisäksi asenne, persoona ja kyky ottaa yleisö haltuun. Tänäkin vuonna kokonaisuus ratkaisi.

Radio City valitsi myös oman suosikkinsa ja hän oli Pauliina Teittinen.

Tuomaristoon kuuluivat Vesa Koivunen Bike-lehdestä, MP-messuilta Niko Kantola, valokuvaaja Hans Lehtinen, Miss Supercross 2014 Neea Poutanen, Miss MP16 Henrika Vehmainen sekä juontaja-näyttelijä Viivi Pumpanen, joka toimi myös MP-näytöksen tuottajana.

Messukeskus järjestää MP-messut Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston toimeksiannosta nyt 13. kerran.

Aiheesta aiemmin:

Kuvaesittelyssä Miss MP18 -kisan kymmenen finalistia

 

Miss MP -kisan I Perintöprinsessa Pauliina Teittinen.

Miss MP -kisan II perintöprinsessa Heidi Tapper.