Ennakkosuosikki piti pintansa, kun Ruotsin Martin Haarahiltunen voitti Pohjoismaiden Mestaruuden puhtaalla ajolla voittaen jokaisen päivän aikana ajamansa erän. Kovimman vastuksen Martinille antoivat seurakaverit, isä ja poika Stefan ja Niclas Svensson. Niclaksen kilpailua vesittivät tekniset ongelmat oman kilpapyöränsä kanssa; osan eristä hän ajoi isänsä Stefanin pyörällä, ja semifinaalin ja A-finaalin Tomi Tanin pyörällä.

Suomalaisten parasta vauhtia esitti jääspeedwayn konkari Timo ”Tiri” Kankkunen. Alkueristä mies saalisti 11 pistettä, kolmanneksi eniten ennen Haarahiltusta ja vanhempaa Svenssonia. Erässä neljätoista alkoi hyvin sujuneen alun jälkeen sattua ja tapahtua. Ensin meni nurin Tomi Norola ensimmäisessä kaarteessa, minkä seurauksena mies hylättiin.

Uusintaerässä Kankkunen osui yhteen Pierre Halenin kanssa. Halen hylättiin, ja Kankkusen pyörä sekä mies itse saivat osumia rytäkässä. Lopulta erässä oli jäljellä enää Kankkunen ja Niclas Svensson, mutta fortuna ei hymyillyt vieläkään. Niclas onnistui kaatamaan itsensä takasuoralla jääden radan sisäpuolelle. Kankkunen ajoi varamieheltä lainatulta pyörällä lopulta erävoittoon, oman pyörän ollessa varikolla mekaanikkojen armottomassa korjauksessa.

Alkuerien kaksi parasta pistemiestä, Haarahiltunen ja Stefan Svensson, lunastivat paikat suoraan A-finaaliin. Sijoille 3-6 sijoittuneet ajoivat semifinaalin, josta kaksi parasta sai paikan A-finaaliin ja taisteluun pohjoismaiden mestaruudesta. Kankkunen sai erästä 14 sen verran kipeää nilkkaansa, että hän ilmoitti kilpailunjohtajalle jättävänsä semifinaalin ajamatta. Loppusijoitus oli hänelle näin ollen kuudes.

Semifinaalista A-finaaliin nousivat Niclas Svensson ja Jonas Andersson, joten tulossa olisi ainoastaan ruotsalaisista koostuva A- finaali. Haarahiltunen ei jättänyt muille jossiteltavaa taistellessaan mestaruudesta, ja lunasti häkellyttävällä ajolla voiton kotiin. Isä ja poika Svensson kävivät kovan kamppailun hopeasta, nuoremman ottaessa tällä kertaa perheen paremman sijoituksen.

– Rata oli todella hyvä ajaa, aivan superhieno paikka. Omassa toiminnassani onnistuin hyvin, kaikki meni käytännöllisesti nappiin, kertasi Haarahiltunen onnistunutta päiväänsä.

Kolmanneksi sijoittunut Stefan Svensson kehui kisan jälkeen Varkauden rataa ja järjestelyitä vuolain sanoin.

– Paikka on upea, kerho on tehnyt puitteet kilpailulle täällä Varkaudessa loistavasti. Toivon että pääsen vielä uudelleen joku päivä tänne ajamaan! Kehui ruotsalainen.

Niclas Svensson ajoi Tomi Tanin pyörällä semifinaalin voiton, päätyen lopulta PM- hopealle. Kuva: Timo Eronen

Varkaus Racing Team oli luonut mestaruuskilpailulla parhaat mahdolliset puitteet. Järjestelyt toimivat koko päivän tasolla, josta voisi ottaa mallia vaikka MM-tason kilpailun järjestäjä. VRT oli panostanut radan kunnostukseen, nopeimmillaan rata harjattiin puhtaaksi 10 minuutissa, mikä on hatunnostoin arvoinen suoritus.

Tulokset:

  • 1. Martin Haarahiltunen, SWE 15+3
  • 2. Niclas Svensson, SWE 10+3+2
  • 3. Stefan Svensson,SWE 14+1
  • 4. Jonas Andersson,SWE 10+2+0
  • 5 .Mikael Flodin,SWE 10+1
  • 6. Timo Kankkunen,FIN 11+N
  • 7. Pierre Halen,SWE 8
  • 8. Christer Biskop,FIN 8
  • 9. Jo Saetre,NOR 7
  • 10. Mikko Mäkinen,FIN, 5
  • 11. Tomi Norola,FIN,5
  • 12.Matti Isoaho,FIN, 4
  • 13. Jani-Pekka Koivula,FIN, 4
  • 14. Riku Laurunen,FIN, 4
  • 15. MIka Helin,FIN, 1
  • 16. Jukka-Pekka Seppä,FIN, 1
  • 17. Jaro Kirilov,FIN,0