Mies oli ajanut viime vuoden heinäkuussa moottoripyöräilijän eteen kärkikolmion takaa pakettiautolla, ja nuori motoristi menehtyi onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta, uhrin omaiset puolestaan vaativat tuomiota törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa omaisten vaatimusten mukaan, vaikka katsoikin, että korkeimman oikeuden aiemman linjauksen mukaan hetkellinen laiminlyönti liikenteessä ei riitä tekemään teosta törkeää. Raskauttavana käräjäoikeus piti sitä, että laiminlyönti vaaransi toisen ihmisen hengen. 

Hovioikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että hetkellinen liikennesääntöjen rikkominen voi tehdä teosta törkeän, mikäli siihen liittyy tietoista riskinottoa. Tässä tapauksessa kuljettaja ei sellaista riskiä ollut ottanut.

Käräjäoikeus oli tuominnut miehelle ehdollista vankeusrangaistusta 60 päivää, mutta hovioikeus lievensi tuomion 80 päiväsakkoon ja vapautti miehen käräjäoikeuden määräämästä ajokiellosta.

Hovioikeuden ratkaisu oli yksimielinen, Etelä-Suomen Sanomat kertoo