Katja Heinikorpi oli ajanut Sastamalassa Riippiläntiellä sijaitsevan halkeman yli torstaina Honda CBR -moottoripyörällään ja pelästyi pahasti. Hänelle jäi tilanteesta sellainen olo, että töyssy oli todella vaarallinen: se olisi uhannut hänen henkeään tai ainakin vienyt prätkän alta, jos hän olisi ajanut töyssyyn kuuttakymppiä. Tiealueen nopeusrajoitus on 60 km/h.

Kävimme lauantaina Sastamalassa katsomassa tilannetta, ja nyt paikalla oli ilmestynyt töyssystä varoittava liikennemerkki ja kohdalle varoituspylväät. Mitään muuta ei ollut vielä tapahtunut.

Heinikorpi onnistui kiitos kyltin hidastamaan vauhtiaan sen verran, että nopeutta töyssyn kohdalla oli enää noin 30-40 km/h. Silti moottoripyörä oli hypähtänyt ja samoin nainen sen kyydissä.

– Tuntui, että munuaiset vaihtoivat paikkaa, Heinikorpi kertoi.

Vaikka vauhtia ei töyssyä lähestyttäessä ollut sen enempää, ajoneuvo ehtii 60 km/h nopeudella kulkea melkoisen matkan sekunnissa, ja reagointiin kuluu oma aikansa. Kun Heinikorpi oli nähnyt kyltin, jossa varoitettiin motoristia 50 metrin päässä olevasta kuopasta, hän ehti huomata siitä vain sen, että "motoristi varo", painoi jarrua ja sitten hän olikin jo töyssyn päällä.

Tilanteesta säikähdyksellä selvinnyt motoristi kiittää sitä ystävällistä henkilöä, joka oli asettanut paikalle omatekoisen varoituskyltin.

Ystävällinen varoittaja oli maalannut töyssyä, jotta se näkyisi paremmin.

"Laiton kyltti"

Omatekoiset varoituskyltit ovat Pirkanmaan Ely-keskuksen liikenneturvallisuusasiantuntija Leena-Maria Mäntylän mukaan laittomia. Tienkäyttäjän tulisi hänen mukaansa kuitenkin varoittaa muita kulkijoita, jos huomaa väliaikaisen vaaranpaikan.

Mäntylän mukaan varoituskyltti saa tässä tapauksessa olla paikallaan kunnes tie on korjattu.

– Ajatus on kaunis ja on hyvä, että paikka on huomattu.

Hän korostaa sitä, että ensisijainen tapa auttaa muita on soittaa tienkäyttäjän linjalle vauriosta.

Suomen Motoristit ry:n tekemän tuoreen selvityksen mukaan tämä kuitenkin näyttää tuottavan huonosti tulosta ja on heikosti tunnettu vaihtoehto.

Päällystyksestä vastaavan rakennuttajakonsultin mukaan päätiet tarkastetaan kahden viikon välein ja vähemmän liikennöidyt, kuten Riippiläntie, kierretään noin 3-4 viikon välein.

Riippiläntie on viimeksi tarkastettu 24. huhtikuuta, silloin tiessä ei oltu havaittu ongelmia.

Urakoitsijalla on velvollisuus korjata vaurio, jos se on yli 5 senttiä syvä ja 20 senttiä halkaisijaltaan.

Lisää aiheesta Satakunnan Kansassa.

Aiheesta aiemmin sivuillamme: Kysely: Suomen tiestön huono kunto tuottaa vaaratilanteita ja onnettomuuksia motoristeille

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tieurakoitsija oli tuonut paikalle myös töyssystä varoittavan kyltin, joka oli laitettu tolkuttoman korkean paalun päähän. Omatekoinen kyltti oli saanut pysyä paikallaan.