Steve Mercer joutui onnettomuuteen opasauton kanssa Ballacryessä Mansaarella 30. toukokuuta. Hän oli osallistumassa Mansaaren TT-kisan aika-ajoihin.

Hän kärsi onnettomuudessa aivovaurion, vahingoitti selkäänsä, sai murtumia lantioonsa ja kurkunpäähänsä, lisäksi hänen reisiluustaan puuttuu 5 cm pala, ja hänen nilkkansa ja kantapäänsä murtuivat. Aivovamman vakavuuden aste on vielä arvoitus.

Hänelle tehtiin hätäleikkaus lantion vuoksi, ja hänelle on tulossa lisää kirurgisia operaatioita ensi viikolla.

Hänen vaimonsa Caroline on perustanut JustGiving-sivun miehelleen hänen parantumisensa tukemiseksi, ja jo tähän mennessä on lahjoitettu yli 23 000 puntaa, 26 000 euroa.

Caroline kirjoitti sivulle: "Kukaan ei voi ennustaa, mitä tulevaisuus tuo Stevelle tullessaan, meidän täytyy vain antaa sille aikaa, mutta minä haluan antaa hänelle kaiken mahdollisen, mitä hän tarvitsee auttaakseni hänen toipumistaan tai tekemään hänen olonsa mukavammaksi."

Mikäli haluat lahjoittaa Steve Mercerin toipumiseksi varoja, pääset hänelle perustetulle JustGiving-sivulle tästä.