Lähtö Ruskeasannan Shelliltä tapahtuu kello 13.00. Lähtöpaikan osoite on Tuusulantie 10, 01390 Vantaa.

Toni Hynysen muistoajon 2018 Facebook-sivulle pääset tästä

Tapahtuman järjestelyistä vastaava Mika Viitaniemi on kirjoittanut sivustolle ohjeeksi seuraavaa:

"Shellille on hyvä tulla etukäteen, niin halukkaat saavat mustat surunauhat.

Keräännytään Shellin pihan reunoille siten, että letkan on helppo lähteä liikkeelle vastapäivään.

Tankatkaa itsenne ja ajokkinne Shellillä ennen lähtöä, ellei ole jo hoidettu. Sitokaa surunauhat haluamaanne paikkaan ja ottakaa paikkanne jonossa. Kaksi pyörää rinnakkain, jotta ei viedä ihan koko parkkipaikkaa. Pidetään tankkauspisteet vapaina.

Lahdessa on Summer Up ja isot tietyömaat keskellä kaupunkia joten noudatetaan erityistä varovaisuutta, kun sinne saavutaan. Ei aiheuteta muistoajolla muistotilaisuuksia. Lahden poliisi oli vähän huolissaan, kun sinne niin paljon moottoripyöriä ollaan tuomassa, mutta siististi kun ajetaan, niin saadaan tehdä tämä ensi vuonnakin.

Ace Cornerilla voi parkkipaikat olla hiukan kortilla, mutta eiköhän me sinne mahduta. Älkää jättäkö pyöriä tien varsille turvallisuussyistä. Joku voi naarmuttaa prätkää Summer Up päissään tai keksiä muuta jäynää.

Huomiseksi on luvattu +27 - +29 astetta lämpöä, joten kannattaa ottaa joku helppo juomapullo tms. mukaan, josta saa hörpätä vettä jonon seisoessa. Pyörien jäähyt kuntoon myös ennen lähtöä, ettei matka katkea. Meillä on auto seuraamassa perässä, mutta valitettavasti siihen ei mahdu pyöriä.

Ennen lähtöä pidämme hiljaisen hetken Tonin ja onnettomuuksissa pois menneiden motoristien muistolle. Hiljaisuuden aikana moottorit on sammutettuna. Kuskit voi seistä pyöränsä rinnalla tai istua pyörän päällä. Kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. Kun Road Captainit antavat merkin, niin koneet käyntiin ja menoksi siistissä jonossa joka toinen vasemmalla ja joka toinen oikealla. Saman kaistan sisällä myös mielellään.

Vaikka ajo on syntynyt surullisen tapahutman johdosta, niin toivon jokaiselta hyvää mieltä ja leppoisaa ajoa hyvän asian puolesta.

Nähdään Shellillä!"