Alla Hanneksen viesti kokonaisuudessaan. 

"Kun Kuopion kaupunki sai toriremontin valmiiksi mainostivat, että nyt on huomioitu myös motoristit eli kaupugintalon vieressä on ilmaisia paikkoja pyörille. Kesäkuussa kuluvana vuonna näin olikin mutta kun heinäkuussa kävin paikalle oli tehty invapaikkoja.

No tokihan noita tarvitaan ja pitääkin olla.

Katselin sitten, että onkohan paikkaa siirretty. Juu ja näin olikin. Talon toiselta puolelta moinen löytyi. Juuri "parkkipirkot" olivat sakottamassa autoja mitä siihen oli jätetty. Ihan oikein sekin.

Mielestäni on vain väärin että nyt paikasta pitää maksaa myös motoristin. No sekin ehkä viellä jotenkin menisi vaikkakin pitkin hampain (ilmeisesti kaupunki luulee tuota pelastukseksi). Mutta on vain siinä, että voit maksaa pysäköintisi vain kännykällä. Minulla ei moista ole eikä tule.

Missään muissa kaupungeissa moista en ole nähnyt. Jyväskylässä, vaikka on köyhä on useampi ja Mikkelissä esimerkiksi on mukavasti torin vieressä ilmainen.

Terveisin

Hannes Kapanen"

Kiitos Hannes tiedosta. Joskus aina mietityttää, että mitä kaupungin virkamiehet ajattelevat kun moisia suunnittelevat. Moottoripyörän normaaliin autopaikkaan pysäköinti vie autolta tilan, ja siihen mahtuisi kaksi moottoripyörää kevyesti, mutta kun niin ei saa pysäköidä. Eikö silloin kannattaisi järjestää erillisiä pysäköintipaikkoja myös moottoripyörille ja samalla suosia kaupunkiliikenteestä ruuhkia vähentävää moottoripyöräilyä ennemmin kuin tehdä asia mahdollisimman hankalaksi?

Aiheesta aiemmin sivuillamme: Kuopiossa tarjolla parkkipaikkoja moottoripyörille torin laidalla