Tekniikan Maailman artikkelissa kerrotaan, että Korkein oikeus on tehnyt vuonna 1963 päätöksen, jonka mukaan mopoa taluttanutta henkilöä ei voi pitää jalankulkijana.

Nykyisin voimassa oleva tieliikennelaki pisti asian kuntoon vuonna 1982. Siinä mopon ja polkupyörän taluttajat määritettiin jalankulkijoiksi. Moottoripyörän taluttajasta ei sanota mitään.

Asiaa kirjallisesti kysyttäessä liikenneministeriö vastasi - kirjallisesti - että moottoripyörän taluttaminen ei ole jalankulkua. Se on moottoripyörän kuljettamista.

Asia oltaisiin voitu myös kirjata lakiin. Jos taluttaja on kuljettaja, hänellä myös pitänee olla kypärä päässä riittävän tasoisen A-kortin lisäksi. Tulkintamahdollisuus lisää aina myös mielivaltaa.

Ja olisiko uudessa, vuonna 2020 voimaan tulevassa tieliikennelaissa voinut myös olla sanottu asia suoraan? Mieluummin vielä niin, että moottoripyörän taluttaminen on jalankulkua.