Michelinukko on palkittu vuonna 2000 "historian paras logo" -tittelillä. Vuosien varrella ukko on selvinnyt monesta koettelemuksesta ja hänen tarinansa kertoo paljon hänen aikalaisistaan. 

Ei ole varmaan vaikea arvata, että rengaspino inspiroi aikanaan veljeksiä André ja Edouard Michelin, kun he halusivat saada kasvot yritykselleen. Michelin-ukon oikea nimi on Bibendum, ja hänet visualisoi vuonna 1898 ensi kertaa piirtäjä Marius Rossillon, joka tunnetaan paremmin pseudonyymillä O'Galop.

Ensimmäisen kerran Bibendum esiintyi julisteessa, jossa oli teksti "Nunc est Bibendum", mikä on latinaa ja tarkoittaa, "On aika juoda". Siihen aikaan auton omistaminen oli kallista, ja viehättääkseen oikeaa yleisöä, Bibendumista suunniteltiin yläluokkainen hahmo, joka poltti savukkeita pitkillä imukkeilla ja käytti monokkelia.

Sitä mukaa kun yhä useampi halusi oman auton, Bibendumin design muuttui. Vuosien varrella sarjakuvataiteilijat ovat käyttäneet häntä hahmonaan. Olemme nähneet Bibendumin esimerkiksi taikurina ja sukeltajana, menevän naimisiin, käyvän ostoksilla marketissa ja ottavan kantaa sosiaalisiin asioihin. Michelin-ukon ulkonäkö on pidetty ajan tasalla yhteiskunnallisen kehityksen kanssa.

1920 yritykseen palkattiin erillinen suunnitteluosasto, jonka tehtävä oli pitää Michelin-ukko entistä tunnistettavampana. Tämän tuloksena hän muodostui tietystä määrästä renkaita. Pikkuhiljaa hahmosta tuli onnellinen, ystävällinen, suojeleva ja hahmo, joka tänä päivänä tunnistetaan maailmanlaajuisesti.

Tänä päivänä Michelinukko tunnistetaan moottoriurheilusta ravintolaoppaisiin. Clermont-Ferrandissa, Michelinin kotimaassa Ranskassa on merkin oma museo, ja sinne tulee näyttely Bibendumin 120-vuotisista vaiheista.

Michelin-ukko.

Tämän päivän Michelin-ukko on iloinen ja sympaattinen.