Suomalaisten endurokuskien MM-mitalien väri selviää Saksassa

Enduron MM-finaali ajetaan viikonloppuna Saksassa Berliinin lähettyvillä Rüdersdorfissa. Ennen kahdeksatta MM-viikonloppua suomalaiset ovat MM-mitalitaistoja silmälläpitäen varsin hyvissä asetelmissa.

Kaksinkertaisella E1-luokan maailmanmestarilla Eero Remeksellä on mahdollisuudet jopa uransa ensimmäiseen E2-luokan maailmanmestaruuteen. Hän on tällä hetkellä MM-pisteissä toisena 14 pisteen päässä kärkipaikkaa pitävästä Italian Alex Salvinista. Loic Larrieu on suomalaisesta seitsemän pisteen päässä, joten MM-mitali on varmasti tulossa Suomeen, mutta sen väri voi olla mikä vain. Remes on yleisessä Enduro GP -luokassa neljäntenä, vain kahden pisteen päässä kolmosijasta.

Myös Enduro Youth -luokasta on mahdollisuus saada MM-mitali tuliaisina. Roni Kytönen on tällä hetkellä neljäntenä, kahdeksan pisteen päässä pronssista ja 20 pisteen päässä hopeasta. MM-kulta on häneltä karannut jo ulottumattomiin. Kuudentena olevalla Hugo Svärdillä on mahdollisuus parannella loppusijoitustaan muutamalla sijalla.

Enduro 1 -luokassa Eemil Pohjola on neljäntenä, mutta MM-mitaleille hänellä on matkaa 69 pistettä.

Saksassa kisataan myös naisten sarjan kerrasta poikki -menetelmällä ajettava World Cup Finaali. Mukana on Suomesta tuore Euroopan mestari Sanna Kärkkäinen, jonka tavoitteena on päästä MM-mitaleille.

Supertesti ajetaan perjantai-iltana Suomen aikaan kello 20.00. Kilpailupäivät starttaavat lauantaina ja sunnuntaina kello 10.00.

Livetulospalvelu täällä. Lisätietoa: www.endurogp.org

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/karkkainen-selkein-tavoittein-saksaan-tavoitteena-kirkkain-mm-mitali

12.-14.10. Enduro, MM-finaali, Rüdersdorf, Saksa

Kallio Racing kahden osakilpailun päässä maailmanmestaruudesta

Sandro Cortese. Kuva: Philippe Damiens

Argentiina isännöi kauden toiseksi viimeistä ratamoottoripyöräilyn Supersport-sarjan osakilpailua. Kallio Racingin saksalaisajaja Sandro Cortese johtaa MM-sarjaa 11 pisteellä ennen Ranskan Jules Cluzelia. Sveitsin Randy Krummenacher on kolmantena pistein 140. Suomalaistiimin nuori belgialaislupaus Loris Cresson on sijalla 14.

MM-pistetilanne täältä. Lisätietoa: www.worldsbk.com

14.10. World Supersport, MM-osakilpailu 12/13, Circuito San Juan Villicum, Argentiina