Paluumatkalla Piscoon kuljettajille tarjottiin 360 kilometrin hiekkacocktail ennenkuin heillä oli mahdollisuutta maistaa aromirikasta Pisco Souria. Reitti alkoi Fesh-feshillä ja jatkui katkonaisesti hiekkarantoja 80 kilometrin verran. Ennen saapumista dyyniketjuille, jotka piti ylittää ennen maalilinjalle pääsemistä. Erityisesti piti varoa juuttumasta hiekkaan.

Ican dyynit, joilla vierailtiin jo toisena kisapäivänä, tutkittiin nyt läpikotaisemmin, erityisesti kaikki niiden nousut ja laskut, erityisesti 300 kilometrin kohdalla, olivat erityisen vaikeita.

KTM:n Matthias Walkner alkaa vähitellen lämmetä kisan edetessä pidemmälle. Hän voitti jo toisen osakilpailun Dakarissa tänä vuonna. Tri Walkner pitää Dakarin voittajan titteliä hallussaan viime vuodesta, ja eilisen voittonsa ansiosta hänellä on yhä mahdollisuus uusia kokonaiskisan voittonsa.

Osuuden 8 tuloslista - Topten.

Osuuden 8 tuloslista - Topten.

Walkner ehti osuudella maaliin vain 45 sekuntia ennen Husqvarnan Pablo Quintanillaa, joka on myös vähitellen pystynyt parantamaan sijoitustaan.

Kolmanneksi ajoi kovaa sisua osoittaen Kotarin Toby Price. Mies on loukannut pahasti ranteensa, ja pystyi ajamaan vain hammasta purren ja kestäen yhä pahenevan kivun.

Kuten monet ennen häntä, Ricky Brabec sai kokea Dakarin ikävämmän puolen. Hänen unelmansa päästä nousemaan ensimmäisenä amerikkalaisena Dakarin ykköspallille murskaantui hänen Hondansa moottorin rikkoutumiseen kokonaiskisan johtopaikalta. Isku oli kova myös Hondalle, jolle se oli jo tämän rallin toinen kokonaiskisan johtopaikalla sattunut keskeytys, kun kolmantena kisapäivänä Joan Barreda joutui keskeyttämään.

KTM on voittanut jo 17 vuotena peräkkäin Dakarin kokonaiskisan, ja lupaavalta näyttää nytkin. Kymmenen kärjessä listalla on neljä KTM:ää, ykkösenä Toby Price ja kolmosena Wakner. Pablo Quintanilla on kakkosena Hussellaan ja Yamahan Adrien van Beveren nelosena. Hondan nuori Jose Ignacio Cornejo on puolestaan kahdeksantena.

Kokonaistilanne 8. osuuden seurauksena.

Kokonaistilanne 8. osuuden seurauksena.