Aiemmin viikolla pikakomennuksen kilpailuun saanut Tani ei antanut kovan tason häiritä omaa suoritustaan. Inzellin rata pitkine suorineen on tuottanut aiemmin jopa ongelmia miehelle, tälläkin kertaa lauantai meni hieman vauhtia ja ajolinjoja hakiessa. Lauantain viimeinen erä meni miehen itsensä mukaan hyvällä tasolla. Tämä näkyi sunnuntain kilpailussa selvästi, Tomi sai nostettua omaa suoritustasoaan selvästi lauantaihin verrattuna. Viidestä ajamastaan erästä mies saalisti neljä MM-pistettä, loppusijoituksen ollessa 11:s, joka on miehen paras sijoitus henkilökohtaisessa kilpailussa MM-tasolla.

– Sunnuntaina palikat alkoivat loksahdella kohdalleen, minulla on ollut pieniä vaikeuksia ajaa erät loppuun maksimisuoritustasolla, nyt onnistui. Inzell ei ole helppo rata, minulla on ollut pieniä sopeutumisvaikeuksia radan kanssa, mutta nyt ne on selätetty. Venäläiset tietysti menevät koko laajalla rintamalla muiden edellä, mutta heidän takana on hyvää taistelua eurooppalaisten kuskien kanssa. Ajo MM-tasolla jatkuu, sain varmistuksen ajopaikasta kauden päättävään Heerenveenin kilpailuun. Sekin on hallikilpailu, tästä viikonlopusta sai hyvää harjoitusta tulevaa varten, hyväntuulinen Tomi kommentoi kisan jälkimainingeissa.

MM-sarja päättää kauden 2019 kahden viikon päästä Heerenveenissä. Kamppailu maailmanmestaruudesta ratkeaa jännittävissä tunnelmissa, neljän kärki on kuuden pisteen sisällä, tällä hetkellä kärkipaikalla on Dinar Valeev 134 pisteellä. Heeerenveenissä nähdään siis todella kova kamppailu mestaruudesta.

Ennen varsinaista MM-huipennusta Thialf stadionilla ajetaan perinteinen Roelof Thijs Cup, jossa on mukana myös suomalaiskuskeja. Matti Isoaho ja Jani-Pekka Koivula pääsevät mittauttamaan osaamistaan muiden eurooppalaisten nousevien kuljettajien kanssa. Tomi Tani päättää kauden ainoana suomalaisedustajana MM-sarjassa, toivottavasti jatkossakin nähdään siniristilippumme osana ajajaesittelyä.