Maailmanmestari Mike Tysonin tavaramerkki nyrkkeilykehässä oli oikea koukku kehoon, sen jälkeen alakoukku leukaan – iskuyhdistelmä, jonka avulla hän tyrmäsi 26 vastustajaansa 28:sta ammattilaiskehässä otellessaan. 16 näistä tyrmäyksistä tapahtui jo ensimmäisessä erässä.

Ruotsalaisen neurokirurgin Hans von Holstin ja hänen liikekumppaninsa Peter Halldinin mukaan Tyson osasi asiansa. Hänen iskuyhdistelmänsä altisti iskujen kohteen samanlaiseen tapahtumaan kuin mitä jalankulkijoille, pyöräilijöille, motoristeille, ratsastajille ja vaikkapa laskettelijoille voi tapahtua, kun he kaatumisen seurauksena iskeytyvät maahan ei aivan kohtisuoraan, jolloin heidän aivonsa altistuvat samalle kiertoliikkeen aiheuttamalle vammalle.

MIPS mahdollistaa 10-15 millin liukuvan liikkeen kaikkiin suuntiin iskun aikana.

MIPS mahdollistaa 10-15 millin liukuvan liikkeen kaikkiin suuntiin iskun aikana.

1990-luvun puolivälissä von Holst ja Halldin visioivat ratkaisua, joka voisi suojata aivoja tämäntyyppisiltä iskuilta. Laajan tutkimustyön ja testaamisen tuloksena syntyi MIPS. Lyhenne tulee nimestä ”Multi-directional Impact Protection System”, eli "suojausjärjestelmä monesta suunnasta tulevia iskuja vastaan".

Se jäljittelee aivojen omaa tapaa suojella itseään iskuilta, ja se mahdollistaa matalakitkaisen kerroksen avulla 10-15 mm kallon liukumisen iskun suunnasta riippumatta. Tämä liukuma voi von Holstin ja Halldinin mukaan merkittävästi vähentää äkillisen vinon iskun vaikutuksia aivoille. Se vähentää aivojen venymistä, repeytymistä ja kiertymistä sekä aivotärähdysten ja muiden aivovammojen riskiä. 

Homma poiki aikoinaan siitä, että Peter Halldin toimi tutkijana Tukholman Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa ja von Holst puolestaan perusti neuroteknologian osaston oppilaitokseen. Kyseessä oli poikkitieteellinen operaatio Karolinska Institutin ja korkeakoulun välillä.

Bell Star. Keltainen MIPS-tarra mukana.

Bell Star. Keltainen MIPS-tarra mukana - näkyy kuvassa.

MIPS on lisensioinut ratkaisunsa jo yli 60 kypärävalmistajalle ympäri maailman polkupyörä-, laskettelu-, ratsastus- ja moottoripyöräkäyttöön. Joustava ja ohut muovinen "levy", joka usein on jopa kypärässä näkyvillä saattaa olla myös asennettu kypärän sisäkankaan ja vaimennuskerroksen väliin. Lantin kokoinen keltainen MIPS-tarra kypärässä kertoo, että se sisältää ylimääräistä suojaa kantajansa aivoille.

Myös jotkin mp-kypärävalmistajat, kuten Bell ja Alpinestars ovat ottaneet joihinkin kypärämalleihinsa käyttöön MIPSin.

Käyttämällä korkeanopeuskameroita ja sensoreilla varustettuja keinopäitä omassa laboratoriossaan MIPS on kehittänyt oman testausmenetelmän ja validoinut omia tekemisiään jo pitkään. Hyvä kysymys kuuluukin, miksi mp-kypärävalmistajat eivät ole innosta hihkuen lisensioineet ratkaisua?

– Jos he ottavat turvallisuuden vakavasti, heidän pitäisi tehdä niin, Halldin kertoi Cycleworldille. – Joskus he luulevat, että asiakkaat eivät halua maksaa mistään ylimääräisestä. Kun aloitimme, ymmärsimme, että polkupyöräily- ja laskettelumarkkinat olivat helpompia kohteita pienelle yritykselle kuten MIPS.

MIPS-logosta tunnistat

MIPS-logosta tunnistat suojajärjestelmän

– Kolme vuotta sitten aloimme työn uudelleen saadaksemme mp-kypäräbrändit kiinnostumaan, ja olemme onnistuneet motocrossin osalta, mutta katukypärämarkkinat ovat olleet vaikeammat.

Johtavat brändit kuten  AGV, Arai, HJC, Schuberth, Shark ja Shoei eivät käytä MIPSiä vielä, mutta Bell mm. käyttää Star-mallissaan.

Kulmakiihtyvyys ja vinottaisen iskun aiheuttama trauma eivät välttämättä ole kiinnostavimpia kahvipöytäkeskustelun aiheita, mutta kisaympyröissä sellaiset asiat kiinnostavat, koska kuskit ovat samalla lajin kalleimmat sijoitukset. Puettavat airbagit ovat jo nykyään pakollisia MotoGP-, Moto2- ja Moto3-luokissa.

Tämän vuoden alusta MotoGP- ja Superbiken MM-kisoissa on voimassa uudet vaativammat FIM:in kypäräluokitukset. Ja kyllä, vinot iskut kuuluvat luokituksen piiriin.

MIPS

MIPSin toimintaa, kuva videolta.

MIPSin kypärätestissä mp-kypärä pudotetaan 7,5 metrin sekuntivauhdilla, ja iskun kulma on 45 astetta. Matalakitkainen MIPS-sisäosa sallii 10-15 mm:n liukuvan liikeen kaikkiin suuntiin. Liuku kestää silmänräpäyksen verran, eli noin 3-10 millisekuntia.

Lisätietoja MIPSin sivuilta. Bellin MIPS-kypärästä tietoa täällä. Alla video MIPSin toimintaperiaatteesta. Mikäli video ei näy, voit katsoa sen täällä.