Honda tekee yhteistyötä Nissanin ja Toyotan kanssa vetypolttoainekennoauton kehittämiseksi, ja yksi yhteistyön tuloksista on vedystä voimansa saava moottoripyörä, jonka Honda patentoi 2017. Koska vedynjakeluasemia ei vielä juurikaan ole, tuntui, että projekti on haudattu, mutta nyt näyttää siltä, että Honda on jatkanut hankkeen eteenpäin viemistä.

Syykin siihen on looginen, sillä sekä Toyota että Honda valmistavat polttokennoteknologialla toimivia autoja. Se tarkoittaa sitä, että ainakin Kaliforniaan on jo rakentumassa vedynjakeluasemaverkko. 

Tekniikan sijoittuminen.

Tekniikan sijoittuminen.

Patentti keskittyy vetypolttoainekennomoottorin ilmanottoon. Ilmanotto ohjaa ilmaa polttoainekennolle jäähdyttääkseen sen. Lisäksi rakenteeseen on suunniteltu puhallin vetämään ilmaa moottoripyörän taakse.

Itse polttoainesäiliö näyttäisi sijaitsevan kuljettajan istuimen alla. Voimansiirto vaikuttaa kardaanilta.

Vetypolttoainenkennolla toimivien ajoneuvojen etu on siinä, että ne pystytään tankkaamaan parissa minuutissa aivan kuten bensiiniäkin polttoaineenaan käyttävät laitteet. Lisäksi vedynpoltto on täysin päästötöntä. Ongelmana on vain jakeluverkoston vajavaisuus.

Ilmanotto.

Ilmanotto.

Hondan haki patentin oheisille rakenteille jo 2017, mutta se julkistettiin vasta nyt. 

Sähkömoottoripyörä ja vetypolttoainekennolla varustetut moottoripyörät ovat hyvin samanlaisia rakenteeltaan. Varsinaisen eteenpäin vievän voiman tuottaa sähkömoottori, normi sähkömoottoripyörässä virta siihen tulee akusta ja jälkimmäisessä vaihtoehdossa polttoainekennosta. Eroa syntyy siis lähinnä siitä, että viimemainittu tarvitsee polttainekennon ja säiliön vetyä varten.

Kysymys kuuluukin, että ehtiikö akkuteknologia saavuttaa nyt sellaisen etumatkan, että vetypolttoainekennot jäävät lapsenkenkiin vai käykö päinvastoin. Vai elävätkö molemmat järjestelmät sulassa sovussa käyttötarkoituksen mukaan?

Aiheesta kertoi mm. Rideapart. Patentista lisää tietoa ja kuvia Free Patents Onlinen sivuilta.

Rakenne.

Rakenne.