Jenny Ruokolainen ajaa tänä vuonna FIM CEV European Talent Cup –sarjaa.

Sitä ajetaan 250-kuutioisilla Hondan moto3 pyörillä ja kilpailut ajetaan pääsääntöisesti Espanjassa. European Talent Cup on yksi maailman kovatasoisimmista sarjoista. Sarjaan on otettu 68 kuljettajaa ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Jenny Ruokolainen on sarjan ainoa tyttö ja ainoa pohjoismaalainen. Hän kilpailee suomalaisessa Track Punk Racing –tiimissä.

Sarjan kaksi ensimmäista kilpailuviikonloppua on jo ajettu. Jenny Ruokolainen pärjäsi niissä hyvin. Kehittymistä on tapahtunut tasaisesti.

Sarja on uusi Ruokolaiselle ja kilpaileminen ulkomailla vaatii hieman totuttelua. Aikaisemmin hän on kilpaillut ainoastaan Suomessa. Jennyn tavoitteena on pystyä ajamaan mahdollisimman monta ETC -kilpailua tällä kaudella. Niitä on vielä viisi jäljellä, joista seuraava on kesäkuun alussa Barcelonassa.

Jennyn tarra.

Jennyn tarra.

Olisi todella hyvä, jos pystyisin ajamaan loputkin kilpailut ETC-sarjassa. Siellä kehittyy hyvin, kun saa ajaa muiden Moto3-kuljettajien kanssa, Ruokolainen kertoo.

Jennyllä on tavoitteena kilpailla myös ensi kausi European Talent Cupissa, joten tällä kaudella hän yrittää kerätä kokemusta tulevaa varten.

Jenny Ruokolaisen uraa kannattaa lähteä tukemaan. Hänellä on hyvä mahdollisuus menestymiseen. FIM CEV –kilpailuissa ajetaan myös World Championship Moto3 ja European Championship Moto2 -luokkaa. Niissäkään luokissa ei ole yhtäkään naiskuljettajaa, joten Jenny tuo paljon näkyvyyttä myös naisille Road Racingissä.

Jenny #32 –tukitarroista saatavat tulot menevät European Talent Cup kilpailumatkojen rahoittamiseen, joten nyt kaikki tukemaan Jennyn harrastusta niin hän pääsee ajamaan loputkin ETC-kilpailut!

Toivottaa Jenny Ruokolainen

Jenny Ruokolaisen Facebook-sivulle pääset tästä.

Tilausohjeet.

Tilausohjeet.