Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Suzuki

Vuoden 2019 EICMA-messujen logo.

Milanon EICMA Mp-messujen 2019 jutut koottuna täällä

Kokoamme tuttuun tapaan Milanon Mp-messuilta kirjoitettujen juttujen linkit taas yhteen juttuun, jotta voitte halutessanne tehdä "messumatkaa" nojatuolista käsin. Perinteisesti tuoreimmat linkit ovat ylimpänä, ja juttulista päivittyy edelleen. Pahoittelemme, että messupäivinä emme mitenkään ehdi päivittämään juttuja riittävän nopeasti, sillä julkistustahti on kovimmillaan kolme julkistusta tunnissa, ja välimatkat messualueella todella suuret. Emme myöskään haluaisi vain julkistaa uutuuksien kuvia, vaan saada myös tietoa uutuuksista juttuihimme. Lue lisää ›

H-D-lippu nostetaan aina salkoon Perherallin kunniaksi.

Viikkorallikalenteri 29.07 -11.08: tästä se kokoontumisajokausi vain tiivistyy

Helteet ovat ohi, ainakin tältä erää ja viikonloppuna siirrytään jo elokuun puolelle. Kuitenkin kun tarkastelee Viikkorallikalenteria niin tuntuu, että rallikausi vasta pyörähtää kunnolla käyntiin, ja tulevana viikonloppuna tapahtumia järjestetäänkin lähes ympäri Suomea Oulusta Hankoon. Hyviä ralleja kaikille ja turvallisia kilometrejä. Lue lisää ›

Veteraanimoottoripyoraklubi

Viikkorallikalenteri 22.7 - 04.08.2019: Lämpöä ja aurinkoa luvassa, samoin mm. 30-vuotis-Rottaralli

Jos sääennusteita on uskominen, niin tulevan viikon yksi tärkeimmistä varusteista on juomapullo. Alkuviikosta hellerajat rikkoutuvat pohjoisinta Suomea myöten. Loppuviikosta pohjoisessa vähän viilenee, mutta Etelä-Suomessa hiki virtaa, jos ennusteen 30 asteen lämpötilat pitävät paikkansa. Rallien järjestäjät voivat siis kelien suhteen huokaista helpotuksesta. Alastarolla ajetaan RR:n SM-osakilpailut ja samassa yhdeydessä järjestetään Meeting, eli aitiopaikka kilpailujen seuraamiseen. Rottaralli täyttää 30 vuotta, onneksi olkoon! Kemissä rockataan, Inkkarit valloittavat Ellivuoren ja veteraanimoottoripyörähenkiset kokoontuvat Hattulassa, eli jälleen ihan mukavasti eri vaihtoehtoja. Turvallisia kilometrejä kaikille! Lue lisää ›

Prätkällä töihin -päivän logo 2019.

Muistathan: Prätkällä duuniin -päivään enää reilu viikko, teemana "moottoripyöräily vähentää ruuhkia"

Moottoripyöräily on paitsi kätevä tapa liikkua, myös toimiva rentoutumiskeino. Ensi viikon perjantaina 7.6. järjestettävän Prätkällä töihin -päivän avulla kannustetaan kaikkia motoristeja kulkemaan työmatkansa kaksipyöräisellä. Lue lisää ›

Tämän vuoden SMOTO:n moottoripyöräarpajaisten päävoitto luovutettiin lauantaina Yyteri Meetingissä. Kuvassa onnellinen voittaja käynnistämässä pyörää ensi kertaa ja kaasuttelemassa yleisön riemuksi.

Suomen Motoristit ry:n arpajaisten päävoittona ollut moottoripyörä luovutettiin voittajalle Yyteri Meetingissä

Matkalla : Suzuki

Yyteri Meetingin pääteltan takana kävi pienoinen kuhina. Yksittäisen moottoripyörän ympärillä oli pieni joukko ihmisiä, joista yhdellä oli syytä hymyyn, sillä kohta alkaisi kotimatka tuliterällä Suzukin GSX-S1000F -pyörällä, mutta vielä on käytävä läpi muutama pieni virallinen osuus ennen kuin tämä neitsytmatka voi alkaa. Lue lisää ›

Lauri Kälkäjän Norjan matkan maisemat vaihtuivat palaneeseen jännitteensäätimeen Levillä.

Lauri Kälkäjän paluumatka Norjasta osoitti sen taas kerran: motoristihenki on voimissaan

Matkalla : Suzuki, Honda

Viime lauantaiaamuna Lauri Kälkäjä oli palaamassa Norjan reissulta Honda Varaderollaan Kittilässä Levillä, kun jostain päin pyörää tuli savun tuoksua, ja matka katkesi siihen paikkaan, kun sähköt hävisivät. Lauri kysyi Facebookissa neuvoa, miten toimia, ja miten paikallistaa vika. Apuja tuli naamakirjan kautta nopeasti hyvien neuvojen muodossa. Parasta koko tarinassa on, että apua löytyi myös konkreettisesti, sillä Rovaniemeltä pyyhälsi joukko motoristeja paikan päälle Tanja Johansson etunenässään. Tämä tarina on hieno esimerkki siitä, että oikea motoristihenki elää yhä: motoristi auttaa aina. Lue lisää ›

Vaune Phan ja 250-kuutioinen DR-Suzuki matkalle lähdössä.

Vaune Phanin hurja ajomatka pikku-Suzukilla Singaporesta Mount Everestille

Matkalla : Suzuki

Singaporelainen nuori neito ja blogisti Vaune Phan teki Suzukin DR250:lla matkan Singaporesta Tiibetiin Mount Everestin pohjoiselle perusleirille. Matkaa kertyi yli 7500 kilometriä ja nainen selvisi siitä alle kuukaudessa. Huikean reissun paluu sujui helpommin lentäen, mutta voi kuvitella, että matka on ollut mieleenpainuva, kuten hän tiiviisti pitämässään blogissa kirjoittaa. Lue lisää ›

Kuvassa Kirsi ja Hessel Vd Glind.

Ratamoottoripyöräilijä Kirsi Kainulainen sen kuin paransi menoaan kisaviikonloppuna Mostissa: "Nyt on Suzuki säädöissä"

Motoristit : Suzuki

Ratamoottoripyöräilijä Kirsi Kainulainen #31 on kiertänyt tällä kaudella OW-Cup:in ja Alpe Adria -sarjan osakilpailuja STK 600 luokassa, tukenaan luottomekaanikkonsa Hessel Vd Glind. Tämän kauden Alpe Adria -sarjan viimeiset lähdöt Kainulainen ajoi viikonloppuna Tšekissä Mostin radalla. Tavoitimme hänet matkalla kohti Saksaa, jonne oli tarkoitus pysähtyä nukkumaan. Lue lisää ›

Honda Shadow ja Suzuki Intruder keräsivät ansaitusti huomion Merikarvialla.

Kallopyörä ja ruusupyörä keräsivät huomiota Xtiä Rääkissä – ansaitusti

Motoristit : Suzuki, Honda

Satoja motoristeja kokoontui viime viikonloppuna Xtiä Rääkiin herkuttelemaan savusilakkamaistiaisilla ja nauttimaan hienosta ajokelistä. Moottoripyörärivistöjen joukosta erottui kaksi pyörää, jonka ympärillä oli tauotta enemmän tai vähemmän uteliaita ihmisiä, ihastelemassa ja ihmettelemässä. Liityimme ihastelijoiden joukkoon ja tykkäsi tyylistä tai ei, niin hyvä mieli näistä jäi. Lue lisää ›

EAK-kouluttaja Jyrki Koivujuuri opastamassa Anna Kärnää. Kuva Jarmo Vainionpää.

Esimerkkiä motoristeiksi aikoville naisille: Anna Kärnä hankki ajokortin vasta yli kolmikymppisenä

Motoristit : Suzuki

Kauhavalla järjestettiin Rotary MPEAK eli moottoripyöräilijöiden ennakoivan ajon kurssi toukokuun alussa. Liki 40 motoristin joukossa oli myös vöyriläinen Anna Kärnä Suzuki GSX-R1000R:llään. Anna hankki itselleen auton ajokortin vasta yli kolmikymppisenä, jolloin ystävä yllytti häntä suorittamaan samalla myös mp-kortin koska "vanhempana et kuitenkaan uskalla". Hän on myös jokavuotinen MPEAK-kävijä. Lue lisää ›

Elmo Rajaniemi: uusi pyörä ja omistamisen ilo! Muistatko, millaiselta se omalla kohdallasi tuntui? On helppo olla onnellinen Elmon puolesta.

Elmo Rajaniemi, Keski-Suomen Moottoripyöränänäyttelyn onnellisin kävijä?

Motoristit : Suzuki

Leveästä hymystä ja innosta päätellen Keski-Suomen Moottoripyöränäyttelyn ehkä onnellisin kävijä oli Elmo Rajaniemi. Ja mikä nuoren miehen oli hymyillessä, sillä näyttelystä lähti matkaan oma pyörä. Vaikka perheellä olikin jo hieman kiire kotimatkalle Kokkolaan, niin he malttoivat pysähtyä hetkeksi. Samalla tuli toteutettua yksi nuoren motoristimiehen toiveista: päästä lehteen. Lue lisää ›

Tilaa MP-uutiskirje
  1. MP-malleista
  2. Varusteuutuuksista
  3. Matkakohteista
  4. Mielenkiintoisista motoristeista