Hondan Intian moottoripyöräjaos eli Honda Motorcycle and Scooter India (HMSI) on tehnyt kaikkiaan neljä suurta ratsiaa pohjois- ja itä-Intiassa pelkästään kesäkuussa 2019. Yrityksen antamien tietojen mukaan immateriaalioikeuksiin erikoistunut tiimi on takavarikoinut viimeisen kolmen vuoden aikana yli 94 000 väärennettyä osaa eri puolilta Intiaa, joiden yhteenlaskettu arvo on noin 260 000 euroa.

HMSI perusti immateriaalivalvontayksikkönsä Intiaan 2017. Sen jälkeen se on toiminut aggressiivisesti rikollisia väärennettyjen Honda-osien valmistajia, myyjiä ja toimittajia vastaan.

Esimerkiksi kesäkuussa se teki neljä ratsiaa yhteistyössä poliisin kanssa Delhissä ja Cuttackissa. Saaliina oli yli 10 000 väärennettyä kohdetta: osia, varusteita, skootterin lokasuojia ja  väärennettyjä pakkaus- ja leimauskoneita.

Toiminta-aikanaan Hondan immateriaalitiimi on tehnyt läheistä yhteistyötä poliisin kanssa. Ratsioita on kertynyt sinä aikana kaikkiaan 15, ja niitä on tehty suurimmissa kaupungeissa, kertoo Autocarindia.

Hondan alkuperäisosissa on hologrammi, josta ne on helppo tunnistaa.