– Hyvä päivä! Ei isompia virheitä ja ajo kulki paremmin kuin eilen. Rennolla ja hyvällä ajolla loppua kohden ajo parani. Kiitos tiimille, huollolle ja kaikille yhteistyökumppaneille, tuore Suomen mestari Peetu Juupaluoma kertoi.

– Hyvä päivä tänäänkin. Aamulla ajo kulki paremmin, mutta kolmas pätkä ei onnistunut millään kierroksella. Koko päivä ilman isompia virheitä, Pyry Juupaluoma iloitsi.

A1-luokan voittoon ajoi tänään Juupaluomien tiimikaveri Roni Kytönen, joka kärsi ensimmäisillä maastokokeilla pienistä teknisistä ongelmista ja oli ensimmäisen kolmen pätkän jälkeen yleiskilpailussa vasta kahdeksas sekä A1-luokassakin vasta neljäntenä. Kytönen suoritti kuitenkin mainion kirin kuudella viimeisellä erikoiskokeella ja nousi A1-luokan voittoon sekä yleiskilpailussa kolmanneksi. Samalla jämsäläinen kasvatti piste-eroaan toisena olevaan Antti Hänniseen 11 pisteeseen.

– Päivä ei lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla, kun pyörään tuli tekninen vika ensimmäisen pätkän lopulla ja koko kierroksen jouduinkin ajamaan pintakaasulla ettei pyörä sammu. Onneksi huollossa saatiin vika korjattua ja kaksi viimeistä kierrosta pääsin ajamaan normaalisti. Onnistuin nousemaan vielä luokkavoittoon viimeisellä kierroksella, Roni Kytönen pohti.

A2-luokassa vahvoja otteita viime kisoissa esittänyt Roni Salin jatkoi samaan tahtiin ja taisteli tiukasti viimeiselle pätkälle asti yleiskilpailun viidennestä sijasta Hugo Svärdin kanssa, mutta joutui taipumaan muutamalla sekunnilla. Salin antoi kuitenkin vahvan merkin omasta vauhdistaan ollen yleiskilpailussa kuudes ja A2-luokassa toinen. SM-sarjassa Salin nousi Riihimäen osakilpailujen tulosten ansiosta viidenneksi ja on vain kahdeksan pisteen päässä SM-pronssista.

– Hyvä päivä myös tänään. Ajo oli aamusta asti virheetöntä ja oli makeeta laskee jokaisella pätkällä. Oli hyvää sekunti taistelua koko päivän yleiskilpailussa, tyytyväinen Roni Salin totesi.

Kytönen Motorsportin miehistö kilpailee ensi viikonloppuna motocrossin SM-sarjan päätös osakilpailussa Porissa, missä Juuso Matikainen taistelee MX1-luokan Suomen mestaruudesta.

Peetu Juupaluoma varmisti U20-luokan Suomen mestaruuden Riihimäellä.