Laadukkaita moottoripyöräilyyn sekä moottorikelkkailuun erityisesti suunniteltuja ajovaatteita valmistavat ruotsalaiset Halvarssons ja Lindstrands -tuotemerkit siirtyvät suomalaisomistukseen 1.12.2019 lähtien. Duellin ja Jofaman välinen kauppa siirtää suomalaiseen omistukseen liikemerkkien lisäksi tuotekehityksen, myyntihenkilöstön sekä nykyisten tuotteiden varastot.

Halvarssons ja Lindstrands -tuotemerkit ovat valmistaneet moottoripyöräilyyn tarkoitettuja monipuolisia ajovaatteita; takkeja, housuja, alusasuja, kenkiä, reppuja, hanskoja jo 70 vuoden ajan. Laadukkaaseen käsityötaitoon perustuva tuotefilosofia molempien merkkien takana on saanut asiakkaikseen mm. Ruotsin, Ison-Britannian ja Tšekin poliisivoimat, jotka kaikki ovat käyttäneet jo useiden vuosien ajan Halvarssonin ajovarusteita. Molempien tuotemerkkien ajovaatteet on myös CE-sertifioitu, joten ne täyttävät EU:n vaatimat korkeimmat ajovarusteille tarkoitetut turvallisuusluokitukset.

Halvarssons suunnittelee ja valmistaa Skandinaaviseen ilmastoon tarkoitettuja klassisia ja erittäin kestäviä sekä turvallisia moottoripyörävaatteita. Halvarssons on laajentanut muutaman viime vuoden aikana valikoimaansa myös moottorikelkkailuun suunniteltuihin trendikkäisiin ajovaatteisiin sekä varusteisiin. 1950-luvulla moottoripyöräkenkien valmistajana aloittanut Lindstrands valmistaa nykyään ajovaatteita käyttäjille, jotka haluavat erottua sekä nauttia elämässään seikkailusta. Laajan tuotevalikoiman ja nykyaikaisten ominaisuuksien avulla Lindstrandsin tuotteet ovat nousseet varsinkin enduroajajien suosikeiksi.

Vuosisadan käsityötaito yhdistettynä korkeaan tekniikkaan on tuonut Halvarssons ja Lindstrands -tuotemerkkien käyttäjiksi useiden maiden poliisivoimien lisäksi myös paljon muita ammattimaisia käyttäjiä, jotka edellyttävät päivittäin käyttämiltään ajovarusteilta mukavuuden lisäksi turvallisuutta ja kestävyyttä.

Duell Bike-Center Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Ämmälä kommentoi: ”Meillä on ilo ottaa mukaan perheeseemme korkeasta laadustaan tunnetun legendaariset ruotsalaiset tuotebrändit. Duell asettuu jatkossa tuttuun maailmaan hieman erilaisesta näkökulmasta kun tulemme toimimaan markkinoilla myös moottoripyörä -ja moottorikelkkavaatteiden valmistajana Halvarssons ja Lindstrands tuotemerkkiemme alla. Tulemme myös jatkamaan Jofaman viitoittamaa tietä hakien näille merkeille tulevaisuudessa uutta kasvua ja tunnettuutta.”

Duell Bike-Center Oy on vuonna 1983 perustettu mustasaarelainen maahantuontiyritys, jonka maahantuomien tuotteiden myynti tapahtuu Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa kattavan jälleenmyyjäverkoston kautta. Duellin maahantuontivalikoimaan kuuluvat moottoripyörien- ja kelkkojen, mopojen- ja mönkijöiden varusteet, tarvikkeet ja varaosat sekä lisäksi venetarvikkeet. Duell on powersports-tuotteiden markkinajohtaja Pohjoismaissa sekä Baltiassa ja edustaa mm. Oakleyn, Scott:n, Alpinestarsin, HJC:n, Schuberthin ajovarusteita sekä mm. Pirellin, Metzelerin, Dunlopin, Foxin, Brembon teknisiä tuotteita. Konserni työllistää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa yhteensä 90 työntekijää ja konsernin liikevaihdon vuodelle 2019 odotetaan kasvavan 55 miljoonaan euroon. Duellilla on logistiikkakeskukset Suomessa Mustasaaressa sekä Ruotsissa Tranåsissa.