Moottoripyörä ajoi eilen lauantaina 28.9. poliisipartiota vastaan Salossa Sepänkadulla. Motoristi ajoi 40 km/h nopeusrajoitusalueella poliisiautossa olleen tutkan mukaan nopeutta 69 km/h, jonka vuoksi poliisi kääntyi moottoripyörän perään.

Moottoripyörä kuitenkin katosi poliisin näkyvistä välittömästi ja seuraavaksi poliisi sai havainnon moottoripyörästä tien 110 ja Hämeentien risteyksessä. Risteyksessä moottoripyöräilijä oli ajanut kolarin ja hän oli menehtynyt tapahtumapaikalla.

Motoristi oli ajanut tietä 110 Turun suunnasta ja ohittanut punaisiin liikennevaloihin pysähtynyttä autojonoa oikealta, ja jatkanut päin punaista liikennevaloa, jolloin oli osunut risteävää Hämeentietä ajaneen henkilöauton oikeaan kylkeen.

Henkilöautossa oli 3 henkilä jotka eivät loukkaantuneet vakavasti.

Moottoripyörän kuljettaja oli vuonna 1981 syntynyt mies.

Poliisi halusi taas muistuttaa erittäin ikävästä ja vaarallisesta toiminnasta jota tälläkin onnettomuuspaikalla tapahtui. Sivulliset pysähtyvät onnettomuuspaikalle ja alkoivat kuvata kännykkäkameroilla onnettomuuspaikkaa. Sen lisäksi että toiminnalla vaarannetaan pelastustoimia, aiheuttaa se ruuhkia sekä se lisää riskiä lisäonnettomuudelle ja loukkaan uhrien yksityisyyttä.