Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

<p>Pekka Päivärinta ja Jussi Veräväinen Le Mansin MM-avauskilpailussa. Kuva Tuomo Seppänen.</p>

Maailmanmestari Pekka Päivärinta joutui viime hetkessä vaihtamaan purkkaria Botniaringille ja muita kuulumisia

Uutiset

Tänään alkaa Road Racingin SM-kausi Jurvan Botniaringillä. Kahden päivän ajan kilpaillaan seitsämässä eri sarjassa. Tänä vuonna sivuvaunu-luokkaan ei saatu tarpeeksi monta pyörää lähtöviivalle, joten sarja putosi SM:stä Suomi Cup:ksi. Botniaringillä nähdään MM-tason vauhtia, kun Pekka Päivärinta ehtii MM-taistojen välissä ajamaan kotimmaankin radoilla. Ennakkotiedoista poiketen Päivärinnan purkkarina tasapainottelee Kirsi Kainulaisen sijasta Anssi Rekola. Päivärinnan ohella Markku Artiolakin on ehtinyt aloittaa kilpailukautensa. Hän kävi hakemassa Pärnussa ajetussa kilpailusta täydet pisteet, joten hän johtaa Eestin mestaruussarjaa. Tavoitimme Pekka Päivärinnan, Kirsi Kainulaisen sekä Botniaringille matkalla olleen Markku Artiolan torstai-iltana puhelimitse. Lue lisää ›

Zef Eisenberg ennätysyrityksessään Pendine Sandsin rantahiekalla. Pyörä on Kawa-väristään huolimatta mekaanisesti ahdettu Suzuki Hayabusa.

Zef Eisenberg laittoi rantahiekalla-ajon maailmanennätyksen uusiksi ahdetulla Suzuki Hayabusalla

Uutiset : Suzuki

Pari viikkoa sitten tehtiin historiaa, kun Zef Eisenberg kaasutteli mekaanisesti ahdetulla Suzuki Hayabusallaan hiekalla-ajon maailmanennätysnopeudeksi 324,2 km/h Straightlinersien Pendine Sandsin tapahtumassa. Tässä on samalla syytä muistaa, että rantahiekka on varsin arvaamatonta hiekkaa toisin kuin suola-aavikkojen pinta, joka koostuu suolakerroksista. Lue lisää ›

MV Agusta Brutale 800 RR LH44. Yksi 144:stä rakennettavasta kappaleesta.

MV Agusta Brutale 800 RR LH44 - nakua täydellisyyttä Lewis Hamiltonin tapaan

Uutiset : MV Agusta

MV Agusta Brutale 800 RR LH44 on vareselaisvalmistajan ja moninkertaisen Formula 1 maailmanmestarin Lewis Hamiltonin yhteistyön jatkoa. Aiemmat yhteistyömallit olivat Dragster 800 RR LH44 ja F4 LH44. Kuten edellisiäkin versioita, Brutalea valmistetaan vain 144 numeroitua kappaletta. Jos tavallinen Brutale ei ole riittävän erikoisen ja tyylikkään näköinen, niin Hamilton-versio on varmasti kiinnostava vaihtoehto: pyörän kuivapaino on 172 kg ja tehoa luvataan kampiakselilta 140 hevosvoimaa. Lue lisää ›

Ensi viikonloppuna järjestetään juhlakilpailu Hyvinkäällä.

Motocross: Moottoriurheilun 80-vuotisjuhlakilpailu viikonloppuna Hyvinkäällä

Uutiset

Vuonna 1938 perustettu Hyvinkään moottorikerho on ehtinyt isännöimään suuren määrän arvokisoja, pelkästään maailmanmestaruussarjan kilpailuja 24 kappaletta ja SM-sarjan kilpailuja paljon enemmän. Tulevana viikonloppuna 26.-27. toukokuuta on taas SM-Motocrossin vuoro, kun koko maan elitti kokoontuu Hyvinkäälle aloittamaan kiven kovan taiston pääsarjojen herruudesta. Lue lisää ›

<p>Naantalin venemessuilla yritetään moottoripyörällä veden päällä ajon nopeusennätystä Guinnessin ennätystenkirjaan. Motocross-pyörien selässä nähdään extreme-tähdet Lauri Keränen ja Matias Kivisaari. Kuvaaja: Mika Ala-Vesa.</p>

Naantalin veneväylä suljettuna sunnuntaina 27.5. moottoripyörällä vedenpäälläajon MM-nopeusennätyksen vuoksi

Uutiset

Veneväylä Naantalin edustalla, vierasvenesataman ja Kultarannan välillä, on suljettuna sunnuntaina 27.5. klo 12-17 välisenä aikana ajoittain. Väylä suljetaan koska Naantalin edustalla ajetaan moottoripyörillä näytösajoja veden päällä. Tavoitteena on uusi moottoripyörällä vedenpäälläajon maailmanennätys. Paikalla on poliisin ja Meripelastuksen alukset ohjaamassa veneliikennettä. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +