Ace Corner Lahti, joka on ollut maailman ensimmäinen Lontoon ulkopuolella sijaitseva Ace ravintola ja kahvila, on avajaisistaan vuodesta 2011 lähtien kasvanut entistä vahvemmaksi ja ylläpitänyt Acen perinnettä ja kulttuuria yllä, ollen samalla koti ja määränpää kaikille heille, jotka jakavat saman intohimon vauhtiin, jännitykseen ja rock n’rolliin. Ja nyt keväällä 2020 uuden laajennusosan valmistuminen mahdollistaa entistä suurempien tapahtumien järjestämisen.

Ace Cafe London tuo moottoripyöränäyttelyyn saman osaston kuin millä se oli mukana Milanon kansainvälisillä moottoripyörämessuilla ja haluaa näin tukea Ace Cafe Lahden toimintaa. Osastolla on myynnissä suuri valikoima Ace Cafe vaatteita sekä muita Acen tuotteita.

Makoto Endo Acen osastolla

Lisäksi Ace Cafe London tuo Suomeen maailmankuulun New York Cityssä (USA) asuvan japanilaisen taiteilijan Makoto Endon. Hänellä on erityinen tapansa maalata ja ”hänen tarkoituksenaan on vangita kankaalle moottoripyörän moottorin resonoiva ääni.” Taiteilijan voi kohdata työssään Acen osastolla. Maalaukset hän tekee käyttäen vain erityistä Indian ink väriä ja bambuisia syömäpuikkoja.

Riku Routo Lahden Ace Cafesta kommentoi “Olemme ylpeitä ollessamme ensimmäinen Acen ravintola Lontoon ulkopuolella. Meidän ravintolamme ja kahvilamme lanseerauksen jälkeen Ace on levittäytynyt ympäri maailmaa! Olemme juuri laajentaneet kahvilaamme ja ravintolaamme ja nyt pystymme täydellä teholla edustamaan Acea. Ylpeänä tästä kaikesta, oltuani osallisena moottoripyörien kanssa tässä bisneksessä yli 40 vuoden ajan, vietän perjantaina 31. päivänä tammikuuta syntymäpäiviäni perinteisesti messuilla asiakkaidemme parissa. Wau,mikä viikonloppu onkaan tulossa! Tulkaa tervehtimään meitä Acen osastolle."

Makoto Endon töihin voit tutustua täällä. Ace Café Lahden osasto löytyy messuilta hallista 7, ja tarkemmin paikalta B100.