Timur Sardarov lupaili uutta 950-kuutiosenttimetristä moottoria ja adventurepyörää. Ne merkitsisivät tervetullutta lisää MV Agustan mallivalikoimaan. Sport touring -malli Turismo Veloce on tällä hetkellä lähinnä adventure-pyörää, joten sitä käytettäneen jonkinlaisena lähtökohtana tulevaa seikkailupyörää toteutettaessa.

950 cc moottorin osalta Sardurov vahvisti, että sellainen on tekeillä. Moottorin kehitystyö saattaa liittyä adventuremallin tuloon.

Mies kertoi Motociclismolle muutenkin merkin toiminnasta ja tavoitteista. Brändillä on vahva kasvustrategia ja viisivuotissuunnitelma. Tavoitteena on viiden vuoden kuluttua myydä vuositasolla 25 000 pyörää. Kasvutavoite on todella kunnianhimoinen, sillä vuonna 2016 myynti oli 8000 kappaletta, vuonna 2018 kaikkien edeltäneiden talousvaikeuksien jälkeen määrä oli vain 3000-3500 kappaletta, 2019 vähemmän.

Tänä vuonna myynnin pitäisi olla hieman enemmän, ensi vuonna kaksinkertaistua. Sen jälkeen tavoitteena on kasvaa nopeasti ja voitollisesti. MV Agustan ongelmana on aina ollut kannattavuus. Sardurov aikoo ratkaista asian paneutumalla maailmanlaajuisen jälleenmyyjä- ja huoltoverkoston kehittämiseen.

350 cc "pikku-MV"

Sardurovin mukaan MV Agusta tekee Kiinassa samantyyppistä yhteistyötä sikäläisen Loncinin kanssa, kuin KTM tekee Intiassa Bajaj Auton ja BMW TWS:n kanssa. Hän näkee 350-kuutioisten segmentin erittäin tärkeänä, ja toteaa myös, että ainoa olennainen kilpailija segmentissä on KTM 390 Duke.

Loncin ei tule yrityksen osakkaaksi, vaan se vain valmistaa MV Agustan tulevat 350-kuutioiset, kaksisylinteriset pyörät. MV:n hallussa on koko toimittajaketju, ja vastuu siitä, ja sen käsialaa on myös design.

350-kuutioisten takana on sama filosofia kuin kaikissa merkin moottoreissa, eli ne ovat aitoa tavaraa alusta loppuun, pikku-MV Agustoja, Sardurov lupaa.