Koulujen alku elokuussa tuo liikenteeseen satojatuhansia lapsia ja nuoria. Liikenneturva muistuttaa, että aikuisilla on päävastuu koulumatkojen turvallisuudesta. Aikuisten vastuulla on turvata lasten koulumatkat noudattamalla liikennesääntöjä. Lisäksi vanhempien tulisi opastaa lasta liikkumaan turvallisesti.

Lasten liikennevalmiudet kehittyvät yksilöllisesti, joten varmistautukaa myös varttuneemman lapsen liikennetaidoista ekaluokkalaisen lisäksi. Etenkin jos kulkumuotoon tai -reittiin on tullut muutoksia.

Vastuu lapsen turvallisuudesta on aikuisella

Lapsen valmius liikkua itsenäisesti liikenteessä kehittyy vähitellen, sitä mukaa kun lapsi alkaa liikkua. Liikenneturvan perhetutkimukseen vastanneet vanhemmat arvioivat lapsellaan olevan valmiudet kävelijänä liikkumiseen keskimäärin 7,2-vuotiaana ja pyörällä liikkumiseen 8,7-vuotiaana. Kyky liikkua joukkoliikenteessä saavutetaan kyselyyn vastanneiden vanhempien mielestä keskimäärin 9,7-vuotiaana.

– Lapsen valmiudet itsenäiseen liikkumiseen eivät mene yksiselitteisesti iän mukaan, yksilölliset erot ovat suuria. Vanhemmat ovat parhaita arvioimaan lastensa kykyä turvalliseen liikkumiseen, toteaa Liikenneturvan koulutuspäällikkö Antero Lammi.

Lapsi oppii turvallisen liikkumisen seuraamalla aikuisten esimerkkiä ja harjoittelemalla itse. Pienen ja isommankin koululaisen käsitys liikenteen vaaroista ei ole vielä muotoutunut, sillä kokemusta tiellä liikkumisesta ja muun liikenteen huomioimisesta ei ole kertynyt. Esimerkiksi auton etäisyyden tai äänen suunnan hahmottaminen lisääntyy vasta kokemuksen ja iän karttuessa liikkuu lapsi sitten kävellen, pyörällä tai mopolla.

– Kuten muitakin taitoja, myös liikenteessä liikkumista voi ja pitää harjoitella. Näin varmistetaan, että lapsi liikkuu ympäristössä, jonka hän hallitsee, Lammi muistuttaa.

Sinä teet suojatien – motoristi, autoilija, huomioi lapset liikenteessä

Liikenneturva kampanjoi koulujen alkaessa yhdessä autoalan järjestöjen ja Poliisin kanssa teemalla ’Sinä teet suojatien’. Kaksivuotisen kampanjan tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta edistämällä turvallista liikennekäyttäytymistä suojateiden yhteydessä.

Vinkit kuljettajille:

  1. Lähesty liikennevaloja sellaisella nopeudella, ettei valojen vaihtuessa keltaiseksi ole tarvetta hätäjarrutukseen, vaan voit pysähtyä normaalisti.
  2. Anna tietä kävelijälle, joka on suojatiellä tai astumassa sille.
  3. Aja koulujen läheisyydessä tavallista rauhallisemmin.
  4. Seuraa koulujen läheisyydessä ja asuinalueilla tien reunoja ja katvealueita. Näin havaitset yllättäen tielle tulevat lapset ajoissa. Varaudu myös siihen, että yhden lapsen jälkeen voi tulla vielä muita.
  5. Vältä peruuttamasta autoa alueella, jossa on leikkiviä lapsia.