Indian Motorcycles on Yhdysvalloissa avannut Click.Deliver.Ride-ohjelman. Sen avulla voi netissä kustomoida tavoittelemansa Indian-mallin haluamakseen. Siinähän ei sinänsä ole vielä mitään uutta, mutta nyt amerikkalaisasiakas voi hoitaa myös kaikki asiaan liittyvät paperit samalla kertaa etänä ja lisäksi sopia, miten pyörä toimitetaan kotiovelle - tai oikeammin sen eteen asti.

– Viime kuukauden aikana olemme joutuneet sopeutumaan uuteen elämäntapaan ja meidän ollut muutettava tapoja, millä johdamme liiketoimintaamme, totesi Indian Motorcyclen pääjohtaja Mike Dogherty. – Toivomme, että Click. Deliver. Ride -ohjelma tuo mielenrauhaa sekä uskollisille asiakkaillemme että jälleenmyyjäverkostollemme.

Click. Deliver. Ride -kampanja on toiminnassa vain rajatun ajan, ja vain siihen osallistuvien diilereitten osalta. Tilanne todennäköisesti muuttuu, kunhan pandemia hälvenee.

Toisaalta, miksi näin ei voitaisi tehdä myös koronaviruksen jälkeisessä maailmassa: jos kerran tiedät varmasti, minkä pyörän haluat, eikö olisi aika kätevää tilata se olkkarin sohvalta käsin? Myös Suomessa.