MotoGP-luokan kuljettajat gridillä.

MotoGP-luokan kuljettajat gridillä.

Maverick Viñales onnistui hyödyntämään kisan loppuvaiheessa tapahtuneita Pramac Racingin Francesco Bagnaian ja Repsol Hondan Alex Marquezin välisiä kolareita sunnuntaina ajetussa Espanjan virtuaali-MotoGP-kisassa. Sekä Marquez että Bagnaia löivät miehen Mugellossa ja sittemmin Bagnaia eeppisellä viimeisen kierroksen ohituksella Red Bull Ringillä, mutta tällä kertaa Jerezissä Viñales piti pintansa ja kiiti voittoon.

Eilinen MotoGP-kisa oli taas osa MotoGP-sarjan virallista hyväntekeväisyyttä Two Wheels for Life -säätiötä varten varojen keräämiseksi koronaviruksen vastaiseen taisteluun.

Tämä oli ensimmäinen virtuaalisarjan kisa, jossa ajettiin kaikki kolme luokkaa, ja kisat olivat luonnollisesti täynnä dramatiikkaa.

MotoGP-luokka

1. kaarteen sekasorto.

1. kaarteen sekasorto.

Heti lähdön jälkeen kuusi kuljettajaa kaatui ensimmäisessä kaarteessa, mukaan lukien paalupaikalle ajanut Fabio Quartararo (Petronas Yamaha SRT) sekä kisan lopulta voittanut Viñales. Kisan alkuvaiheessa Bagnaia ja Alex Marquez yrittivät tehdä pesäeroa muihin, mutta sitten Marquez ajoi ulos törmättyään italialaiseen, ja kisa oli taas käynnissä.

Red Bull KTM Tech -tiimin Iker Lecuona löysi itsensä toiselta paikalta, onnistuttuaan välttämään pahimman hässäkän, mutta hänen mahdollisuutensa podiumille kuivuivat kasaan kolmannella kierroksella ajamassaan kolarissa.

Marc Marquez vs. Petrucci.

Marc Marquez vs. Petrucci.

Yhtäkkiä Marc Marquez (Repsol Honda Team) olikin kisassa toisena ja voittokoroke kangasti selvästi mielessä, mutta kisa oli vielä kovasti kesken.

Sekä Viñales että Alex Marquez lykkäsivät kovasti paineita hallitsevaa maailmanmestari kohtaan, kun olivat toipuneet aiemmista kolareistaan, ja molemmat ohittivat numero 93:n tämän kakkoskaarteessa tekemän virheen jälkeen.

Bagnaia vs Alex Marquez

Bagnaia vs Alex Marquez

Kun vain kolme kierrosta kisaa oli jäljellä, Alex Marquez ajoi ulos kakkoskaarteessa, jonka jälkeen johdossa ollut Bagnaia ajoi niin ikään ulos. Tällöin Viñales rykäisi kärkeen. Espanjalainen kesti takana-ajavien aiheuttaman paineen ja voitti kisan. Alex Marquez tuli toiseksi ja Bagnaia jäi kolmanneksi.

Marc Marquez päätyi neljänneksi, ja Team Suzuki Ecstarin Alex Rins viidenneksi, Petrucci kuudenneksi.

Red Bull KTM Tech 3:n Miguel Oliveira oli seitsemäs, Quartararo kahdeksas (vaikka tämä ajoi nopeimman kierroksen), Lecuona oli 9. ennen Aprilia Racing Team Gresinin sijalle 10 ajanutta testikuljettajaa Lorenzo Savadoria. Tito Rabat (Reale Avintia Racing) oli 11.

Virtuaali-MotoGP:n tulosluettelo.

Virtuaali-MotoGP:n tulosluettelo.

Maverick Viñales: "Rehellisesti sanoen en odottanut tätä. On aina hyvä voittaa! Minulla oli hauskaa ja toivon, että sekä tiimikaverini että kisaa katsoneet fanit nauttivat siitä myös. Toivon, että pystymme hankkimaan Two Wheels of Life -säätiölle rahaa niin paljon kuin vain mahdollista."

Moto2: Baldassarri palasi voittoon Jerezissä - tällä kertaa virtuaalisesti

Baldassarri vs Dixon.

Viime vuoden oikean GP:n voittaja onnistui voittamaan myös virtuaalisesti. Kakkosena oli Dixon ja kolmantena Bendsneyder.

FlexBox HP40’s Lorenzo Baldassarri kykeni voittamaan Espanjan kisan, onnistuessaan pysyttelemään pystyssä kisan varhaisen vaiheen hässäköiden aikana. Petronas Sprinta Racingin Jake Dixon ja Bo Bendsneyer (NTS RW Racing GP) nousivat myös podiumille.

Luca Marini (Sky Racing Team VR46) oli neljäs ja Red Bull KTM Ajon Jorge Martin viides. Marcel Schrötter (Liqui Moly Intact GP) oli kuudes ja Gaviota Aspar Teamin Aron Canet seitsemäs. Kahdeksanneksi ajoi Jorge Navarro (Beta Tools Speed Up), yhdeksänneksi Marcos Ramirez (American Racing) ja kymmenenneksi Enea Bastianini (Italtrans Racing Team).

Moto2, tulokset.

Moto2, tulokset.

Lorenzo Baldassarri: "Minusta tämä kisa oli jopa tiukempi kuin muut. Ei ollut helppoa voittaa. Hikoilin ja olin niin hermostunut, että minulla oli ongelmia hallita sormiani. Minulla oli onnea, kun en kaatunut, kun Jake törmäsi minuun. Kun pääsin johtoon, yritin vain pysyä tyynenä ja lopulta onnistuin aika hyvin. Se oli hieno kisa!"

Rodrigo otti ensimmäisen koskaan Moto3-luokan virtuaalivoiton

Rodrigo hyökkää Fernandezia vastaan.

Kömmerling Gresini Moto3:n Gabriel Rodrigo teki historiaa, kun hän voitti Red Bull Virtual Spanish Grand Prix'n taisteltuaan kotimaan sankareiden Raul Fernandezin (Red Bull KTM Ajo) ja Albert Arenasin (Aspar Team Gaviota) kanssa voitosta.

Lähtö ei olisi voinut mennä Rodrigolla juuri huonommin, kun argentiinalainen tippui miltei viimeiseksi lähdön jälkeen. Myös Deniz Öncülla (Red Bull KTM Tech 3) ja Alonso Lopezilla (Sterilgarda Max Racing Team) oli huono lähtö. Dennis Foggia (Leopard Racing) johti kisaa alussa, mutta miehen Wifi-yhteys päätti katkaista yhteyden yllättäen, ja niin miehen piti sanoa hyvästit muulle joukolle johtopaikalta. Tekniikkaongelmia voi olla mukana siis virtuaalikisassakin!

Rodrigo siis voitti, Arenas oli toinen ja Fernandez kolmas. Deniz Öncü päätyi neljänneksi ja Tony Arbolino (Rivacold Snipers Team) viidenneksi ensimmäisessä koskaan Moto3-luokan virtuaali-GP-kisassa.

Niccolo Antonelli (SIC58 Squadra Corse) ajoi kuudenneksi, Lopez seitsemänneksi, Sergio Garcia (Estrella Galicia 0,0) kahdeksanneksi, Riccardo Rossi (BOE Skull Rider Facile Energy) oli 9. ja Foggia ei tosiaankaan selvinnyt kisaa maaliin asti.

Moto3 tulosluettelo.

Moto3 tulosluettelo.

Gabriel Rodrigo: "Olin treenannut lähtöjä paljon tietäen, että se oli heikko kohtani. Mutta sunnuntaina, en tiedä miksi, homma ei sujunut kuten olin suunnitellut. Se oli katastrofi. En kuitenkaan luovuttanut. Palasin kisaan, painostin Tonyä (Arbolino) vähän ja sitten Raulia (Fernandez).

Olen tyytyväinen kisaan ja tärkeintä on se, että meillä oli hyvää aikaa yhdessä ja toivomme, että ihmisillä oli hauskaa."

MotoGP-sarja toivoo, että nautitte virtuaalikisasta. Täydellisen koko kaksi tuntia kestävän virtuaalikisatapahtuman voitte katsoa Youtubesta täältä. Mikäli haluatte lahjoittaa varoja Two Wheels for Life -säätiölle, voitte tehdä sen täällä. MotoGP-sarjaa ja sen tapahtumia voitte puolestaan seurata täällä.