Vesterinen ajoi viikko sitten sunnuntaina Karkkilan saviradan kurassa vesisateen keskellä MX2-luokassa eräsijat kolme ja yhdeksän, mitkä syntyivät ensimmäisessä erässä yhden ja toisessa peräti kolmen kaatumisen säestämänä. Hallitseva SM-hopeamitalisti oli yhteistuloksissa vasta kuudes.

Nyt sunnuntaisessa toisessa osakilpailussa Tampereen Kaanaa Centerissä Vesterinen paukutti tasaisen sijoitusputken ollen aika-ajossa toiseksi nopein ja kummassakin kilpaerässä kakkonen.

Karkkilassa molemmat erät voittanut virolainen Jörgen-Matthias Talviku oli tälläkin kertaa lyömätön aika-ajon pohjien ja kahden erävoiton turvin. Vesterinen kuitenkin haastoi Talvikun hetkellisesti viemällä avauserän startin nimiinsä ja piipahdettuaan kärjessä toisen erän alussa. Kakkoserän toisen kierroksen kaatuminen pudotti Vesterisen viidennen sijan paikkeille, minkä jälkeen Team Motopalvelun kuljettaja aloitti kovan nousun päätyen kakkospaikalle. Lopussa Vesterinen ja Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen kävivät tiukan taiston toisesta sijasta vaihtaen paikkoja keskenään muutaman kerran. Vesterinen teki ratkaisevan, viimeisen ohituksen aivan kolmanneksi viimeisen kierroksen lopulla.

- Toinen erä oli todella rankka, mutta onneksi pystyin nousemaan kakkoseksi. Jouduin kaatumiseni jälkeen antamaan niin paljon extraa itsestäni. Koskiseenkin oli kaatumisen jälkeen jo matkaa, ja hän on kuitenkin sarjan kärkikuskeja. Lämmin keli teki oman osuutensa ja vaikka rata oli äärettömän hieno, oli se kulunut toiseen erään ”miehekkääseen” kuntoon. Erän jälkeen en meinannut jaksaa kävellä autolleni varikolla. Oli pakko pysähtyä istumaan ja juomaan vettä välillä, Vesterinen kuvaili.

Vesterinen oli tyytyväinen päiväänsä, mikä käynnistyi hyvällä aika-ajosuorituksella. Sillä hän pääsi valitsemaan lähtöpuomipaikkaa toisena, ja kierrosaikaero Talvikuhun oli pieni. Ensimmäisessä erässä Vesterinen nappasi startin itselleen, mutta Talviku tuli lähes välittömästi ohi.

- Ajoni ei ollut niin hyvää kuin toisessa erässä. Väsyin myös, joten tyydyin toiseen sijaan.

Toisen erän alussa Vesterinen puristi Talvikun edelle, mutta jo toisella kierroksella ruokolahtelainen kaatui vain hetki virolaisen tekemän ohituksen jälkeen.

- Kun ohitin Talvikun, tuli sellainen fiilis, että voisin taistella voitosta. Harmittavasti kaaduin kuitenkin melkein heti. Onneksi pyöräni pysyi käynnissä enkä tippunut kuin muutaman sijan.

Talvikun ja Vesterisen perässä MX2-luokan palkintokorokkeen kolmannen paikan täytti Koskinen.

Talviku johtaa SM-sarjaa puhtaalla erävoittosaldollaan. Koskinen on toisena ja Vesterinen kipusi kolmanneksi.

MX1-luokan SM-osakilpailun Tampereella voitti Vantaan Moottorikerhon Harri Kullas ja alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan saman seuran Eelis Viemerö.

SM-kauden kolmas osakilpailu järjestetään Tornion hiekalla sunnuntaina 2. elokuuta. Sen jälkeen Vesterisellä on edessään kolmen kansainvälisen kilpailun putki Latvian Kegumsissa, missä jatkuu koronaviruspandemian katkaisema EM- ja MM-kausi 9., 12. ja 16. elokuuta.

Tulokset

SML Motonet SM-Motocross, SM-osakilpailu 2/5, Tampere, su 19.7.2020

MX2-luokka

1. Jörgen-Matthias Talviku, Viro, Husqvarna, 50p.

2. Matias Vesterinen, IMK, KTM, 44p.

3. Kimi Koskinen, SiMK, KTM, 38p.

4. Jere Haavisto, TamMC, Yamaha, 36p.

5. Mauno Nieminen, OriMK, Husqvarna, 34p.

Kaikki tulokset täältä.

SML Motonet SM-Motocrossin live-kuvaus Tampereen SM-osakilpailusta katsottavissa täällä.