Alpe Adria -sarja typistyi kolmeen kisaan. Sarjan viimeiset osakilpailussa ajetaan 4.-6.9 Kroatiassa ja 16.-18.10 Italiassa. Molemmissa kisoissa on jälleen tuplalähdöt, eli vielä on 100 pistettä jaossa.

Korona sotki vielä Kirsi Kainulaisen loppukaudenkin suunnitelmatkin

– Sunnuntaina puoleltapäivin lähden laivalla ja ajan Kroatiaan. Hessu (mekaanikko Hessen von Gild) tulee sinne suoraan omalla autollaan. Kilpailut ovat kahden viikon välein ja varasin jo itselleni lennot, että olisin tullut kilpailujen välissä Suomeen töihin, mutta kun soitin suurlähetystöön, niin sieltä kerrottiin että sen hetkisen toimintasuunnitelman mukaan, 1.9 alkaen kaikille ulkomailta palanneille tulee 14 päivän karanteeni, mikä mielestäni on ihan hyvä asia. Eli jos tulisin Kroatiasta Suomeen, niin karanteenin takia en voisi matkustaa Italiaan viimeisiin kisoihin, koska 14 vrk karanteeni ei olisi ehtinyt täyttymään.

Seuraavat viikot Kirsi Kainulaisen kotina on auto.

– Kotiin taikka muualle Eurooppaan palatessani Kroatiasta, pitää olla näyttää koronatestin tulokset. Olen jo kertaalleen käynyt koronatesteissä.

Kisojen välissä menen Itävaltaan, jossa saan parkkeerata autoni tuttujen pihaan. Nukun siellä omassa autossa, mutta on huomattavasti turvallisempaa olla parkissa pihalla, kuin roikkua kymmenen päivää satunnaisesti teiden varrella parkissa.

Itävallassa on edessä jälleen koronatesti. Jos jostain syystä en pääse testiin silloin, niin heillä on vaatimus kymmenen päivän karanteenista. Vaadittavat päivät tulevat täyteen, kun jaksan ajaa suoraan Kroatian kisoista Itävallan puolelle. Kun palaan Italian kilpailuista, niin Suomessa edessä on kahden viikon karanteeni. Haluan mennä kilpailemaan, vaikka onkin tällainen aika. Polte päästä ajamaan Euroopan radoille on niin kova.

Kirsi Kainulainen Kymiringillä kesäkuussa. Kuva: Harjukuvat.

Olet ajanut Circuit Racing SM-sarjassa Superstock 600 -luokassa ja tulevana viikonloppuna on uudella Kymiringin radalla seuraavat kisat. Oletko siellä mukana?

– Kesäkuun puolessa välissä pääsin testaamaan Kymiringin radalla. Se on hyvin tekninen ja haastava. Tykkäsin siitä ja haluaisin ajaa soololla kilpaa Kymiringillä, mutta en voi riskeerata tulevia Euroopan kilpailuja. Jos Kymiringillä iskisi joku hartialukko ja vetäisin lipat, niin yhdessä yössä ei ole aikaa leipoa pyörää kuntoon, kun joka tapauksessa pitää olla laivassa jo sunnuntaina puolilta päivin. Toisaalta ei ole ylimääräistä rahaakaan. Kotimaassa kilpaileminenkin maksaa, ja se olisi pois Euroopan reissukassasta.

Mutta Pekka (Päivärinta) pyysi minua purkkariksi Kymiringille. Hänenkin kilpailukalenterinsa on koronan takia mennyt ihan mönkään, eikä hänen nykyisen purkkarin Emmanuelle Clementin kannata tulla tänne asti yhden kilpailun takia, joten Pekka kysyi voisinko tulla treeni- ja testausmielessä kyytiin. Näin hän pääsee testaamaan ja näkemään, että pyörä on kunnossa ennen tulevia sivuvaunujen MM-osakilpailuja ja mikäli MM-kisoja ei ajeta niin Pekka ja Emanuelle ajavat Euroopassa muiden sarjojen osakilpailuja.

Kirsi Kainulainen tuuraa Pekka Päivärinnan vakituista purkkaria Emmanuelle Clement:iä (vas.) Kymiringillä. Kuva: Tuomo Seppälä.

– On tosi kiva päästä verestämään muistoja ja kun Kymiringin rata on hyvin erilainen, mihin on totuttu. Hiljaa mielessäni olen toivonut tällaista tilaisuutta, mutta eri kilpailu aika-taulujen takia en ole lähtenyt sitä väkisin rakentamaan.

Viimeiset osakilpailut ovat edessä. Oletko vielä ajatellut tulevaa kautta?

– Koronan lisäksi kausi on ollut todella haastava. Oikeastaan alusta alkaen yksikään asia ei ole mennyt putkeen. Viimeiset kaksi vuotta olen tehnyt kaiken itse: sponsoreiden hankinnan, aikataulujen suunnittelun, kisajärjestelyt, ajamisen kisapaikoille ja itse kisat ja kun yksi homma kusee, niin kusee kaikki.

Kirsi Kainulainen osaa tarvittaessa korjata ja huoltaa pyöränsä itse. Kuva: Track Punk Racing

– Viimeisimpänä nyt, kun lähetin Matkahuollon kautta uuden tankin ja katesarjan Imatralle maalattavaksi, niin katesarja oli keskiviikkona perillä, mutta kukaan ei tiedä missä tankki on. Jossakin Keravan ja Helsingin välissä pudonnut jonkun kourasta. Tankki on täysin uusi, maksanut rahaa ja olisi tärkeää saada se mukaan kaiken varalta. Kun kysyin asiasta, että missä se voi olla, kun olisin tuossa ajassa vienyt sen itse vaikka polkupyörällä nopeammin, niin minulle vastattiin, että no..niitä nyt vain häviää noita paketteja, mitäs lähetit. Eihän tuo ole iso asia, mutta kun vastaavia on ollut pitkin kevättä ja kesää, niin se rupee syömään. Ei luota enää mihinkään, kun kaikki pitäisi tehdä itse.

Kuvateksti: Tällä kaudella Suomessa ajetuissa Circuit Racing SM-sarjan osakilpailuissa Jouko Paananen on ollut korvaamattomana apuna, kun Kainulaisen mekaanikko Hessel Vd Glid, eli koronatilanteen takia ole päässyt matkustamaan Suomeen. Kuva: Harjukuvat

– Tämän kauden iso pelastus on ollut Paanasen Jouko. Paljon olen ennenkin itse huoltanut pyörää, mutta oli hieno asia, että hän lähti matkaan hyvin lyhyellä varoitusajalla. Iso kiitos hänelle. Jouko on hieno persoona ja ennen kaikkea hyvä mekaanikko.

– Jatkamisen suhteen fiilikset menevät laidasta laitaan. Se on satavarma, että nautin ajamisesta yhtä paljon kuin ennenkin. Ajaminen on minulle henki ja elämä. Kun lyö kypärän päähän, niin kaikki on hyvin, mutta kaikki muu siinä ohessa. Kahden vuoden yötäpäivää raatamisen jälkeen, ja kun aika monta muutakin vuotta on menty kun viimeistä päivää, jaksamisen raja meinaa tulla vastaan. Jatkossa jotakin on tehtävä toisin, jostakin on saatava apua, jaettua hommaa, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse. Ilon kautta tekeminen on kadonnut. Kun on menty hampaat irvessä läpi harmaan kiven, niin vieterissä ei riitä veto enää.

Ajaminen on Kirsi Kainulaiselle henki ja elämä.

– Kun katsoo omaa ikäluokkaa, niin heillä on jo perhe ja omakotitalo, siinä missä itse olen menossa Mersulla jossakin päin maailmaa. No nämä on valintoja, joita on alkanut miettiä. Lopettamisen ajatus pelottaa, mutta samalla kiehtoo. Kun on tehnyt tätä koko elämänsä, niin mitä yhtä kokonaisvaltaista voisi saada tilalle?

– Varmaan jatkan ainakin jääradalla ajamista. Se on niin hauskaa.

– Tosin sain tarjouksen, joka on kuin suoraan satukirjan keskiaukeamalta. Haluan katsoa tarkkaan, mitä se pitää sisällään. Itsellä on kova vietti kilvan ajamiseen, minua ei ole koskaan tarvinnut kahta kertaa ajohommaan käskeä. Uskon, että tulevina viikkoina, vaikka ei aktiivisesti näitä ajattelisikaan, niin alitajunta tekee omaa työtään ja vastauksia alkaa tippumaan, Kirsi Kainulainen päättää.

Aiheesta aiemmin:

Circuit Racingin kolmannessa osakilpailussa Motoparkissa tehtiin historiaa

Alastarolla ajettiin Finnish Circuit Racing SM-sarjan toinen osakilpailu – tulokset ja ratatapahtumat

Flat track: Kirsi Kainulainen innoissaan uuden lajin kokeilusta

Kirsi Kainulainen haasteellisen Alpe Adria -kisan jälkeen: "Yhdeksäs sija tuntuu yhtä hyvältä kuin voitto"

 

Teksti: Eija Kyllönen

Kuvat: Eri kuvaajia