Sunnuntain kisaan Kenny pääsi starttaamaan lauantain sijoituksen perusteella lähtöruudusta yhdeksän, ja hän ottikin loistavan lähdön nousten sijalle kuusi. Muutaman kierroksen ajan hän pysyi mukana kärkiryhmän taistelussa, mutta sen jälkeen tuli vaikeuksia pitää sijoituksia. Maaliin Kenny Koskinen ajoi sunnuntaina sijalla 13.

Vertti Takala ajoi sekä lauantain, että sunnuntain kisassa hyviä kierrosaikoja, mutta kumpanakin päivänä taistelua vaikeutti aika-ajoista lopputulokseksi jäänyt 20. lähtöruutu, sekä lisäksi kisan alkupuolella rytmistä kiinni saaminen. Lauantaina nousua riitti aina sijalle 10 saakka, sen sijaan sunnuntaina jäi pistetili karttumatta kaatumisesta johtuen.

”Kaudesta on vielä kaksi kisaviikonloppua ajamatta ja me tiedämme, mitä osa-alueita meidän tarvitsee työstää. Tavoite on saada näitä alueita hiottua ja ero kärkeen pienemmäksi,” kertoo Vesa Kallio Kallio Racingiltä.

Kenny Koskinen. Kuva Fran Salamander.

Kenny Koskinen. Kuva Fran Salamander.

Kenny Koskinen:

”Viikonloppu alkoi hyvin ja ajoin heti ensimmäisessä treenissä kovempaa, kuin mitä viime vuonna täällä. Toinen ja kolmas treeni jäi melkein kokonaan välistä teknisten ongelmien takia, joten treenit jäivät vähiin. Perjantaina saatiin silti parannettua sekä pyörää että ajamista. Käytetyllä renkaalla päästiin aika kovaa aika-ajoissa, mutta harmillisesti kaatumisen takia ei ehditty käyttää parempaa rengasta. Iltapäivän kisa meni hyvin, kyyti vähän parani ja ero kärkeen pieneni. Warm Upin jälkeen fiilis ja lähtöpaikka toiseen kisaan oli hyvät, joten odotuksetkin olivat kohtuullisen korkealla. Hyvän startin jälkeen ajoin kuudennella paikalla kärkiryhmässä, mutta jarrukahva oli siirtynyt kauemmaksi ja jarruttaminen oli erittäin vaikeaa varsinkin kisan loppua kohti. Taas lähempänä kärkeä, ja ensi kisoissa parannetaan lisää!”

Vertti Takala. Kuva Fran Salamander.

Vertti Takala. Kuva Fran Salamander.

Vertti Takala:

”Toiseen kisaan lähdettiin taas ruudusta 20. Alku onnistui paremmin kuin ensimmäisessä kisassa ja vauhti oli kovempaa. Juuri kun sain rytmistä kiinni, niin eturengas lipesi takasuoralle lähdettäessä. Nyt keskitytään seuraavaan kisaan valmistautumiseen.”

Espanjan RFME- sarjan kilpailukausi 2020 jatkuu Albacetessa 16.–18.10.2020.

Vertti Takala. Kuva Fran Salamander.

Vertti Takala. Kuva Fran Salamander.

 

Teksti Kallio Racing tiedotus, kuvat Fran Salamander