Kuten jokainen, joka käyttää moottoripyöräänsä parhaiten sille soveltuvaan tarkoitukseen eli ajamiseen tietää, että joskus pääsee / joutuu sellaisille pysäköintialustoille, jotka ovat jotain muuta kuin asvalttia, esimerkiksi pehmeää hiekkaa tai jotain vastaavaa, johon sivuseisontatuki uppoaa kuin lyijyhauli tyrskyyn.

Kokeneella motoristilla on mukana laukussaan tai ajotakin taskussa joko metallinlevyn pala tai vaneerinen alusta tai vaikkapa auton parkkikiekko, mitä käyttää, kun joutuu pysäköimään upottavalle alustalle pyöränsä. Onneksi nyt on tarjolla uusi, kätevä vaihtoehto.

Handy pakattuna ja koottuna. Mahtuu mukavasti ajotakin taskuun.

Handy pakattuna ja koottuna. Mahtuu mukavasti ajotakin taskuun.

Kotimaisesta Handystä näkee, että siinä puhuu kokemuksen ääni: helposti mukana kuljetettava ja ajopuvun taskuun nätisti mahtuva Handy on pienen kännykän kokoinen ABS-muovista valmistettu alusta, joka kuitenkin on riittävän kokoinen, että siihen mahtuu isonkin pyörän sivuseisontatuki. Lisäksi laatta on niin suuri, että se antaa tukevan alustan pysäköidä pyörä.

Handyn laattaosassa on kaukalo, joka takaa sen, ettei pyörän seisontatuki luista sen yli. Lisäksi laatta on sileä pohjasta, ja materiaali puolestaan mahdollistaa helpon puhdistettavuuden.

Handy - oranssi versio.

Handy - oranssi versio.

Se ylösvetonaru

Parasta Handyssä on kuitenkin ylösvetonaru. Kuten tiedämme, se varsinainen ongelma pyörää sivuseisontatuelta otettaessa pehmeässä maastossa on se, miten saada se aluslaatta nostettua ylös ja mukaan kaatamatta pyörää. Jos pohja on tosi pehmeä, pyörää ei hetkeksikään voi jättää sivuseisontatuen varaan ilman alustaa, ja kun pyörässä on kaikki laukut täynnä tavaraa ja vielä jokunen nyssykkä takatarikalla, niin tasapainottelu alustan mukaan saamiseksi voi olla todella hankalaa. Paitsi tietysti, jos on kyytiläinen matkassa.

Handy on kuitenkin varustettu ylösvetonarulla. Kun saavut vaikkapa kokoontumisajon pysäköintipaikalle, jossa pohja on tietysti pehmeää hiekkaa (kaikki parhaat reissut tehdään jonnekin, jossa on muutakin kuin asvalttia), niin laitat Handyn paikalleen, ja siihen valmiiksi kiinnitetyn narulenkin ohjaustankoon.

Poislähtiessä nouset kaikessa rauhassa pyörän päälle, kallistat pyörää hieman päällä istuessasi ja vedät Handyn ylös narun avulla. Näin helppoa se Handyllä on.

Molemmat vaihtoehdot.

Molemmat värivaihtoehdot.

Parasta on vielä se, että Handy on muotoiltu siten, että naru on helppo kiertää sen ympärille, koska sitä varten on päätyihin tehty urat. Narun käärimisen jälkeen laitat paketin muovipussiin ja taskuun. Näin paketti pysyy siistinä ajotakin taskussa ja on helppo ottaa uudelleen käyttöön seuraavalla kerralla.

Pyörän kaatuminen synnytti idean

Handyn "isä" on itsensä motoristiksi tituleeraava mikkeliläinen Seppo Frilander, joka myy 9,90 euron hintaista Handya yrityksensä kautta. Handy on kokonaan Suomessa valmistettu, ja se on syntynyt käytännön tarpeesta.

Frilander kippasi 250-kiloisen uuden moottoripyöränsä pehmeällä maaperällä. Seurauksena pyörän ylös nostamisesta oli kipeä selkä ja kaatumisesta käynti maalaamossa. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kätevä Handy.

Frilander tietää, että monet motoristit harrastavat omia virityksiä, mutta että ne ovat yleensä hankalia käyttää. 

– Omatekoisista alustoista puuttuu kätevyys. Siksi kehitin mallin ja siihen ylösvetonarun, jonka ansiosta ei tarvitse harjoittaa akrobatiaa pyörän selkään noustessa, Frilander kertoo.

Alla video kertoo Handyn toimivuudesta. Me puolestaan otamme Handyt välittömästi käyttöön ja palaamme asiaan muutaman tuhannen ajokilometrin ja sopivan testipysäköintimäärän jälkeen.

Handya voi tilata esimerkiksi osoitteen www.handyplate.fi kautta ja se tulee myyntiin myös mp-liikkeisiin. Tuote on välittömästi ostettavissa. Linkki Handyn toimintaa esittelevään videoon tässä, mikäli se ei näy alla.

 
Edit 26.8.2018: Päivitetty uusittu video vanhan tilalle, lisätty linkki videoon.