Revanin kamerayksikön ja heijastusnäytön pitäisi olla yhteensopiva suurimman osan markkinoilla olevien kypäröiden kanssa. Ne on testattu ainakin Arain ja Shoein kypäröiden kanssa, eikä niiden rakenteessa näyttäisi äkkisilmäyksellä olevan mitään sellaista, mikä tekisi niistä hankalan asennettavan.

Täysintegraalikypärää käytettäessä taakse katsominen on hankalaa. Osaltaan siitä tekee ongelmallisen myös kaksipyöräisen ohjausdynamiikka: pyörä kun tuppaa kulkemaan sinnepäin, minne päätä kääntää.

Siksi Revanin taaksepäin kuvaava kamera on hyvä oivallus. Molempien kameroiden kuvakulma on 143 astetta, ja ne kykenevät 1080 px ja 30 ruutua sekunnissa kuvanlaatuun. Niitä voi myös käyttää "kojelautakameroina" tallentamaan ajonaikaisia tapahtumia.

Revan HUD

Revan HUD. Kuvaa takakameralta.

Takakameran kuva on riittävän laajakulmainen näyttämään kuljettajan takana tapahtuvat pyörän molemmilta puolilta. Kuski voi halutessaan katsoa reaaliaikaista takakameran kuvaa heijastusnäytöltä ja on silloin tietoinen myös sokeiden pisteiden tapahtumista.

Revan.

Revan. HUDin näyttöyksikkö sijaitsee oikealla alhaalla.

Heijastusnäytön kuva näytetään alhaalle oikealle. Mikäli ei halua katsoa takakameran kuvaa, käytettävissä ovat perinteiset navigointiohjeet tai musiikkivalinnat esimerkiksi. 

Laitteen vaatimat akut sijoitetaan kypärän taakse ulkopuolelle. Niiden pitäisi riittää 12 tunnin käyttöön. Latausaika on 4 tuntia.

Revanin ohjaustankoon asennettava ohjain.

Revanin ohjaustankoon asennettava ohjain.

Revan on luonnollisesti varustettu Bluetoothilla ja sen voi yhdistää sovelluksella käyttäjän iOS- tai Android-älypuhelimeen. Lisäksi sen käyttöä voi ohjata ohjaustankoon sijoitettavalla langattomalla ohjaimella.

Ohjainta voi käyttää kommunikoitaessa muiden Revan-käyttäjien kanssa, puheluihin vastaamiseen tai soittamiseen tai vaikkapa musiikin kuunteluun, videoiden jakamiseen tai geotägäämiseen.

Heijastusnjäytön voi myös aktivoida kiireellisessä tarpeessa näyttämään takakameran kuvaa vain päänheilautuksella.

Revan

Revanin kamerayksiköt.

Laitteen valmistukseen haetaan paraikaa rahoitusta Kickstarterin kautta. Tai oikestaan se on jo saatu, sillä rahoitustarve on ylimerkitty. 30 000 dollarin tavoite on saavutettu jo miltei kolminkertaisesti, sillä hanke on kerännyt jo 89 844 taalaa tätä kirjoitettaessa, ja kampanjaa on vielä jäljellä 26 päivää!

Laitteen kauppahinta, kun valmistus alkaa, on 999 dollaria. Tällä hetkellä on vielä muutama kappale myynnissä 699 dollarin eli 647 euron hintaan. Päälle tulee lähetyskuluja Suomeen 40 taalan verran. Toimituksia luvataan joulukuussa 2020.

Revan

Revaneita testiajossa. Revanissa on myös ryhmäpuheluominaisuus.

Lisätietoja Revanin joukkorahoitushankkeen sivustolta täältä. Mikäli alla oleva laitteen toimintaa hyvin demoava video ei näy, voit katsoa sen täällä.