Matkailukeskus Rauhalahti

Matkailukeskus Rauhalahti sijaitsee Kallaveden rannalla, vajaat kymmenen kilometriä Kuopiosta etelään. Rauhalahdesta löytyy viiden tähden leirintäalue tettailijoille ja mökkejä kaiken kokoisille motoristiporukoille. Kausi on sen verran aluillaan ja keli oli viikonlopun aikana viileän sateinen, joten leirintäalueelle olivat uskaltautuneet ainoastaan karavaanarit. Kilometrin päässä lahden toiselta puolelta löytyy Kylpylähotelli Rauhalahti, josta löytyy hotellitasoisia majoitusvaihtoehtoja kylpyläpalveluineen.

Mökki oli tilava ja mukava.

Mökki oli tilava ja mukava.

Yövyimme Rauhalahdessa mökissä. Mökki oli varustelutasoltaan hyvää perustasoa kahvinkeittimestä pyykinpesukoneeseen ja Wi-Fi yhteyksiin. Pyyhkeet ja lakanat kuuluvat mökin vuokraan, joten niitäkään ei tarvitse itse tuoda mukana. Sauna löytyy ja makkarat saa paistettua takassa. Kyseisen mökin terassilta oli näkymä Rauhalahteen.

Terassinäkymä mökiltä Kallavedelle.

Terassinäkymä mökiltä Kallavedelle.

Ruokien säilytystiloja soisi olevan enemmän. Yhden yön tarpeet voi levitellä pitkin pöytätasoja, mutta jos olisi isompi porukka koko viikonlopun ajan viettämässä aikaa, niin silloin sopivien säilytystilojen puutteen varmasti huomaisi.

Nykyaikaa kuvastaa, että mökistä löytyy erillinen työpöytä, eli töitä tehdään vapaalla ollessakin. Kokonaisuutena ihan toimiva ratkaisu mökkimajoitusta kaipaavalle.

Nykyaika hiipii lomailuunkin: mökin työpöytä.

Nykyaika hiipii lomailuunkin: mökin työpöytä.

Leppävirta

Vähän yli 50 kilometriä Kuopiosta Varkauteen päin sijaitsee Leppävirta. Leppävirta/Oravikoskella järjestettiin kolmannen kerran Surinaa Sussuille Pärinää Pojille ja muutenkin tienoo on varmasti tuttu monille motoristeille, jotka ovat vierailleet Hanxin tehtaanmyymälässä Oravikoskella. Leppävirralta puolestaan löytyvät Mansikkaharjun lomakeskus/Camping sekä Kylpylähotelli Vesileppis, jossa jo tänäkin vuonna on ehditty järjestää muutaman moottoripyöräkerhon kokoontuminen.

Vesileppis

Vesileppis ja Panfun-kokoontumisen väkeä lähdössä. Vesileppis on suosittu paikka motoristienkin keskuudessa.

Vesileppis ja Panfun-kokoontumisen väkeä lähdössä. Vesileppis on suosittu paikka motoristienkin keskuudessa.

Vesileppis on perinteinen kylpylähotelli. Uima-altaita löytyy jokaisen makuun, halusitpa uida tai loikoilla poreiden hierottavana ajon jälkeen. Kuntosali on maksutta asiakkaiden käytössä ja lisähintaan voi varata erilaisia hoitoja. Huoneissa on maksuton Wifi, mutta ainakin kyseisenä viikonloppuna se toimi hitaasti.

Olimme niin sanotussa perhehuoneessa, siitä huolimatta useamman ihmisen märkiä ajoasuja oli hieman haasteellista ripustella kuivumaan, naulakon käydessä ahtaaksi heti alkuunsa.

Huone itsessään oli viihtyisän tilava ja sisäpihan puoleisissa huoneissa on parveke. Jos haluat mennä ajoissa nukkumaan, niin varausta tehdessä on syytä tarkistaa, että varattu huone on toisella puolella kuin yökerho. Sieltä äänet kantautuvat rakenteita pitkin sen verran voimallisesti, että nukkuminen on haasteellista.

Henkilökunnalle kiitos asiallisesta ja ystävällisestä palvelusta.

Mansikkaharjun lomakeskus/Camping

Leppävirralla ihan viitostien varrelta, vajaan kilometrin etäisyydeltä Vesileppiksestä, löytyy Mansikkaharjun lomakeskus. Täällä on tarjolla majoitusta tasokkaista rantahuviloista perinteisiin leirintämökkeihin sekä telttapaikkoja Kalmalahden rannalla. Alueelta löytyy sosiaaliset tilat, ketto- ja grillikatos, uimaranta sekä puulämmitteinen rantasauna. Päätalossa, jota kutsutaan Harjutaloksi on kahvila, josta saa tarvittaessa myös aamiaisen.

Sekä Rauhalahdesta että Leppävirran Vesileppiksestä ja niiden ympäristöstä löytyy monipuolipuolisia harrastusmahdollisuuksia frisbee- ja minigolfista keilailuun, seinäkiipeilyyn tai vaikka hiihtoputkessa hiihtoon asti.