Lakosta uutisoitaessa kerrottiin mm. että väki lähti normaalia aikaisemmin työmatkalleen ehtiäkseen perille.

– SMOTOn keväällä tekemä liikkuvuustutkimus varmisti sen, että moottoripyörä on ruuhkissa ja muutenkin kaikkein nopein liikenneväline, kertoo Suomen Motoristit ry:n puheenjohtaja Marja Kuosmanen. – Lakon vuoksi aikaisemmin matkaan lähteneet olisivat ähkytäyden bussin sijaan voineet lähteä moottoripyörällä normaaliin aikaan.

– Moottoripyörän edut kaupunkiliikenteessä eivät kuitenkaan lopu pelkkään nopeuteen. Moottoripyörä vie myös vähemmän tilaa parkkeerattaessa. Yhden auton ruutuun mahtuu parhaimmillaan kolme moottoripyörää. Tosin suomalaisen lainsäädännön mukaan jokaisen pyörän pitää maksaa parkkeeraus erikseen.

Eri tutkimuksissa on myös selvinnyt, että moottoripyörät vähentävät merkittävästi kaupunkialueiden liikenteen tungosta.

EU:nkin virallinen kanta on, että moottoripyöräilyä ja yleensäkin moottoroitujen kaksipyöräisten käyttöä pitäisi suosia nimenomaan ruuhkien vähentämiseksi ja ilmansaasteiden pienentämiseksi, Kuosmanen kertoo.

– Lisäksi tulee myös moottoripyöräilyn virkistävä vaikutus: varsinkin hyvillä kesäkeleillä työmatkan ajaminen moottoripyörällä on aivan eri asia kuin autossa istuminen. Moottoripyörällä matkansa tehnyt tulee todennäköisemmin hymyillen perille kuin autoilija.

– Nautiskelkaamme siis hyvistä keleistä myös työmatkoilla moottoripyörän selässä, Kuosmanen kehottaa.

Jutun aloituskuvassa SMOTO:n keväällä tekemän liikkuvuustestin kuljettajat tien päällä.

Huom: Motouutiset.fi hoitaa Suomen Motoristit ry:n viestintää. 

Aiheesta aiemmin:

Prätkällä Töihin -päivässä keskityttiin myös suomalaisen kaupunkiliikenteen sujuvuuteen

Suomen Motoristit teki Mobility Testin Helsingissä: prätkä ja mopo nopeimmat ruuhkaliikenteessä