Roth Monyn perhe epäili, että mies on seonnut, kun selvisi, että hän on muuttamassa moottoripyöräänsä kirkkaasti valaistuksi karaokesalaattibaariksi.

– Äitini itki hartaasti, kun näki minun tekevän tätä ja samoin osa ystävistäni hylkäsi minut oman hämmennyksensä vuoksi, 27-vuotias Mony kertoo. – Väittivät, että olen hullu.

Järjestelmä, johon kuuluu Honda CBR -moottoripyörä, sisältää myös pienen näyttämön, joka on koristeltu valaistulla sydänparilla ja kukilla sekä tietysti mikrofonilla, mikserillä ja kovaäänisillä.

Asiakkaat saavat laulaa laulun jokaista dollaria kohti, jonka kuluttavat papaijasalaattiin, riisiin ja drinkkeihin, tai he voivat laulaa tunnin ajan maksamalla kuusi dollaria.

Homma sai oikeastaan alkunsa siitä, kun Mony alkoi myydä papaijasalaattia viime vuonna, ja asiakkaat usein pyysivät häntä laulamaan, mutta hän ei muistanut sanoja. Hän osti television ja mikrofonin ja pian asiakkaat halusivat liittyä hauskanpitoon. Tämän vuoden toukokuussa hän kehitti konseptista täysin varustellun karaokenäyttömön.

Monyn karaokelauluvarastoon kuuluu poppia, traditionaalista ja kansainvälistä musiikkia Thaimaasta, Koreasta, Kiinasta, Vietnamista, Yhdysvalloista ja Englannista.

Mony, joka omistaa myös teräksenvalmistusyrityksen, kertoo että hänellä on suuret suunnitelmat laajentaa molempia liiketoimintojaan. Hän rakentaa kolme mobiilikaraokepapaijasalaattibaaria lisää, ja hänen sukulaisensa ovat myös avaamassa papaijasalaattiravintolan.

Eikä hänen perheensäkään pidä enää menestyvää nuorta miestä hulluna. Asiasta kertoi ensin Phnom Penh Post, jonka sivulta löytyy myös kuva aiheesta.