Kehitysprosessin päämääränä oli luoda nopein ja parhaimmilla ajo-ominaisuuksilla varustettu MX1-luokan motocrosspyörä ikinä. Usean vuoden herkeämättömän uurastuksen tulokset ovat nyt kaikkien nähtävissä. Hondan kilpailutoiminnasta vastaavan HRC–osaston osallistuminen kehitysprosessiin on ollut merkittävä ja useat Tim Gajserin, Evgeny Bobryshevin ja Gautier Paulinin kilpapyörissä testatut järjestelmät löytyvätkin nyt uutukaisesta.

– Kyseessä on täydellinen CRF450R mallipäivitys. Yhtään teknistä osa-aluetta ei ole jätetty parantamatta ja olemme olleet täysin ehdottomia sen suhteen, että haluamme pyörästä markkinoiden parhaan tuotteen. Alusta lähtien tavoite on ollut suunnitella laite, jossa yhdistyvät poikkeuksellinen moottorin suorituskyky, mahdollisimman matala painopiste ja luokkansa paras kiihtyvyys.

Projektin työnimi olikin alusta asti: ‘Absolute Holeshot’. Kilpailutoiminta uudella pyörällä on jo alkanut Japanissa, jossa olemme voittaneet 5 kilpailua peräkkäin. Olemme erittäin ylpeitä että voimme nyt tarjota poikkeuksellisen suorituskykyisen tuotteen kaikille motocrossia rakastaville asiakkaillemme ympäri maailmaa, kertoo M. Uchiyama, vuosimallin 2017 CRF450R:n kehitysryhmän päällikkö.

Absolute holeshot tarkoittaa pyörää, joka singahtaa väistämättä radan lähdönjälkeiseen ensimutkaan johdossa.

Honda CRF450R.

Honda CRF450R.

Nopeutta, kiihtyvyyttä ja käsiteltävyyttä

Uusi Honda CRF450R näyttää erilaiselta, tuntuu erilaiselta ja on nopeampi kuin edeltäjänsä. Paljon nopeampi. Eri teknisten kokonaisuuksien uudistumisen myötä pyörän suorituskyky on parantunut merkittävästi aikaisempiin malleihin verrattuna. Parhaiten tämä näkyy kiihdytysaikoja verrattaessa. Paikaltaan lähdettäessä uusi 2017 –malli on 10 metrin päässä lähes 6% nopeammin kuin 2016-mallinen CRF450R.

Yhdessä uuden moottorin kanssa tärkeä uudistus löytyy myös etujousituksesta. Pyörässä on täysin uusi teräsjousilla varustettu etujousitus. Kyseessä ei ole muutaman vuoden takaisen jousi-keulan paluu, vaan täysin uusi komponentti, joka pohjautuu Showan tehdastiimeille tarjoamaan jousitukseen.

Moottori

Honda CRF450R.

Honda CRF450R.

Uudessa moottorissa on yli 11% aikaisempaa enemmän huipputehoa. Tehonlisäys ei ole tapahtunut väännön kustannuksella, vaan moottorissa on myös selvästi enemmän ala- ja keskialueen voimaa. Lisäksi moottorin tehokäyrä jatkuu vahvana myös erittäin korkeilla käyntikierroksilla, mahdollistaen pyörän ajamisen myös ns. ylikierros -alueella.

Sylinterin kannessa on nyt isommat imuventtiilit ja Unicam-tekniikalla toteutetussa nokka-akselissa on aikaisempaa korkeampi nosto sekä imu- että pakoventtiileille. Kannen imukanava on kaasuläppärungolta täysin suora ja virtaa 19% aikaisempaa paremmin. Myös pakokanavan virtaus on 10% aikaisempaa parempi. Pakoputkisto on suunniteltu täysin uudelleen ja mm. äänenvaimentajat ovat lähes 8 cm aikaisempaa lyhyemmät.

Venttiilijouset + uusi Unicam-rakenne.

Venttiilijouset + uusi Unicam-rakenne.

Puristussuhde on 13,5:1 kun se aikaisemmissa malleissa oli 12,5:1. Mäntä on myös kokonaan uusi ja sen jäähdytystä on parannettu uusilla jäähdytysöljyn ruiskusuuttimilla. Männän tapissa sekä pakoventtiilien käyttöhaarukassa on uudentyyppinen DLC –pinnoite (Diamond-like Carbon) joka vähentää merkittävästi kitkaa ja parantaa osien kulutuskestävyyttä.

Aikaisemmista CRF-malleista poiketen uudessa moottorissa on vain yksi öljytila, yksinkertaistaen huoltotoimia. Myös käyttökustannukset laskevat ja painoa säästyy noin 400g. Uudentyyppinen öljypumppu voitelee kovemman käyttöpaineensa ansiosta moottorin liikkuvia osia paremmin, sekä paremman hyötysuhteensa ansiosta vie vähemmän tehoa kampiakselilta.

Moottorin ensiövedon rattaat pyörivät nyt 30% aikaisempaa nopeammin ja näin vaihdelaatikkoon ja kytkimeen kohdistuvia voimia on saatu selvästi pienemmiksi.

Honda CRF450R.

Honda CRF450R.

Tasapainoakseli on nyt kampikammiossa, mahdollisimman lähellä kampiakselia. Vaihdelaatikon välityssuhteet ovat kokonaan uudet.

Kytkimen massalevyjen määrä on laskenut kahdeksasta seitsemään. Kytkinpakka on näin matalampi, millä moottorista on saatu kapeampi. Välilevyjen pinnoite on uusi ja ne ovat hiukan aikaisempaa paksummat. Muutosten ansiosta kytkimen aiheuttama kitka-lämpö on paremmin kontrollissa ja kytkintuntuma elää vähemmän erän aikana.

Moottorin ohjauskytkimet ovat nyt kaikki samassa yksikössä ohjaustangon vasemmalla puolella; Sammutin, EFI varoitusvalo ja moottorinohjausohjelman käyttökytkin. Kuten aikaisemminkin, on kuljettajalla mahdollisuus vaihtaa moottorin ohjausyksikön asetuksia yhdellä napinpainalluksella.

Käytössä on kolme erilaista karttaa: vakioasetus, miedompi kartta ja terävämpi täystehokartta. Kahta jälkimmäistä voidaan muokata lisävarusteena saatavalla ohjelmistolla.

Ensimmäistä kertaa historiassa on uuteen Honda CRF450R –pyörään saatavissa sähköstartti. Lisävarusteena myytävän startti-sarjan hinta on 929 €.

Suomen maahantuoja Oy Brandt Ab antaa kuitenkin kaikkiin ennen 28.2.2017 ostettuihin pyöriin starttisarjan veloituksetta! Eli uuden pyörän ostaja saa sarjan ”kaupan päälle” ja voi itse päättää asentaako sen pyöräänsä. Sarja painaa 2,7 kg ilman akkua, joka ei kuulu asennussarjaan.

Runko uusiksi

Uusi runko vs vanha.

Uusi runko vs vanha.

Kokonaisvaltaisen päivityksen läpikäynyt runko tarjoaa täydellisen pohjan kasvaneen moottoritehon hallitsemiseen. Rungon suunnittelussa oli kolme selkeää tavoitetta; Parantaa pyörän kääntyvyyttä, rauhoittaa etupään käyttäytymistä kovissa nopeuksissa ja mahdollistaa parempi takapyörän pito. Lisäksi uusi runko antaa paremmin palautetta kuljettajalle, eli ajotuntuma on aikaisempaa herkempi.

Visuaalisesti suurin muutos rungossa on uudenmalliset runkoputket. Uusi muoto mahdollistaa paremman päittäisvääntymän ja samaan aikaan jäykistää runkoa sivusuunnassa. Lopputuloksena on parempi etupyörän pito sekä herkempi ohjattavuus. Yhdessä uuden takarungon kanssa kokonaisuus on lisäksi 495g aikaisempaa kevyempi.

Uuden rungon ansiosta painopiste on vieläkin matalammalla kuin aikaisemmassa mallissa. Akseliväli on kokonaisuudessaan lyhentynyt 11mm ja takahaarukka on 18mm lyhyempi. Uusi runkogeometria siirtää painopistettä paremmin takapyörälle, parantaen pitoa merkittävästi. Samalla myös eturenkaan ohjauspitoa on saatu matalan painopisteen avulla parannettua.

Uuden rungon myötä myös kaikki muoviosat ovat uudet ja mm. ilmanohjaimet ovat 30mm aikaisempaa kapeammat. Muoviosien istuvuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta liikkuminen pyörän päällä olisi mahdollisimman vaivatonta ja helppoa. Etunumerokilpi ja –lokasuoja ovat aikaisempaa sirommat ja ohjaavat tehokkaammin ilmavirtaa jäähdyttäjille. Titaanista valmistettu 6,3 litran polttoainesäiliö on yli 0,5 kg kevyempi kuin vastaavankokoinen muovitankki. Merkittävän painonsäästön lisäksi titaaninen bensatankki on todella hieno osa ja on erittäin vahva kolhuja vastaan.

CRF450R painaa ajovalmiina ja tankattuna 110,6kg (kuivapaino noin 101 kg).

Iskunvaimennus ja jarrut

Honda CRF450R.

Honda CRF450R.

Etujousitus on kokonaan uusi. Showan valmistamassa USD-jousituksessa käytetään teräsjousia, aikaisemman ilmanpainejousen asemesta. Komponentit ovat erittäin läheistä sukua Showan Japanissa kisa-tiimeille tarjoamalle ”Factory Kit” –jousitukselle ja niinpä etupään toiminta onkin poikkeuksellisen herkkää ja helposti säädettävissä eri alustoille ja kuljettajille.

Takajousitus on niin ikään uusi. Uuden iskunvaimentimen yläkiinnitys on 39mm aikaisempaa alempana, mahdollistaen ilmanpuhdistajalta tulevan ilmanottokanavan reitityksen iskunvaimentajan yli, eikä enää ympäri, kuten aikaisemmin. Lisäksi uudella järjestelyllä painopiste saadaan alemmas ja keskemmälle runkoa, kun takavaimennin voidaan asentaa keskelle runkolinjaa (oli aikaisemmin 5mm oikealla johtuen ilmanottokanavan reitityksestä). Lisäksi vaimentajan matala asennuspaikka rauhoittaa takajousituksen käyttäytymistä kovilla nopeuksilla. Välimatka takahaarukan akselilta takapyörän akselille on lyhentynyt 24mm ja itse takahaarukka painaa 220g aikaisempaa vähemmän.

Jarrut ovat aina olleet Hondan MX pyörissä erittäin hyvin ja loogisesti toimivat. Niin nytkin. Etujarrulevynä käytetään 260mm ”piparkakkulevyä” ja kaksimäntäistä puristinta. Takana samanlaisen levyn halkaisija on 240mm ja puristimena yksimäntäinen Nissinin valmistama yksikkö.

Ensimmäistä kertaa Suomessa uusi 2017 CRF450R on esillä Tampereen Supercross & Offroad Expossa 11. - 12.11.2016. Asiakastoimitukset alkavat joulukuussa 2016.

Honda CRF450R 2017:n hinta on 9.690 €.

Honda CRF450R.

Honda CRF450R.

Honda Motocross Contingency 2017 -palkintojärjestelmä

Kaudella 2017 Hondan maahantuoja Oy Brand Ab haluaa tukea Hondalla ajavia kuljettajia. Uuden 2017 motocross Hondan omistajat pääsevät mukaan Honda MX Contingency 2017 – ohjelmaan, jossa kilpailumenestyksen mukaan maahantuoja jakaa kuljettajille Honda Seteleitä alkuperäisten Honda varaosien ja -lisävarusteiden hankintaa varten. Palkintosumma on luokasta ja sijoituksesta riippuen 200€ – 40€ per kilpailu ja seteleitä on jaossa kaikissa Suomessa ajettavissa motocross-luokissa. Jaossa oleva kokonaissumma on 64.000€.

Tarkemmat ohjeet ilmoittautumisesta ja luokkakohtaiset palkintosummat julkaistaan marraskuussa.

Honda CRF450R.

Honda CRF450R.

Honda CRF450 RH tekniset tiedot

Moottori  
Tyyppi 4-tahtinen Unicam-moottori
Kuutiotilavuus 449,7 cm3
Isku x poraus 96.0mm x 62.1mm
Puristussuhde 13.5 : 1
Polttoainejärjestelmä  
Polttoaineen syöttö ruisku
Polttoainetankin tilavuus 6,3 litraa
Sähköjärjestelmä  
Sytytys  Digitaalinen CDI
Käynnistys Starttimoottori / polku (Suomessa)
Voimansiirto  
Kytkimen tyyppi Märkä monilevykytkin
Vaihteiden määrä 5
Toisioveto Ketju
Runko  
Tyyppi Alumiininen kaksoiskehtorunko, al takarunko
Mitat  
Pituus x Leveys x Korkeus 2183 mm x 827 mm x 127 4mm
Akseliväli 1482 mm
Ohjauskulma (Caster) 27° 22'
Ohjauksen jättö 116 mm
Istuinkorkeus 960 mm
Maavara 328 mm
Paino ajovalmiina ja tankattuna 110,6 kg
Jousitus  
Etujousitus / Joustomatka Showa 49 mm jousikeula / 305 mm
Takajousitus / Joustomatka  Showa Honda Pro-Link / 314mm
Vanteet ja renkaat  
Eturengas Pinnavanne 80/100-21 Dunlop MX3SF
Takarengas Pinnavanne 120/80-19 Dunlop MX3S
Jarrut  
Etu 260mm piparkakkulevy
Taka 240mm piparkakkulevy

Honda CRF450R.

Honda CRF450R.