Harley Davidson Street 750 -malli julkistettiin 2014. Se on pienin ja halvin Harrikka-malli, jota valmistetaan ja myydään Intiassa. Se julkistettiin tavoitteena saada lisää asiakkaita brändille. Tämä on sikäli toiminut hyvin, että malli on H-D:n myydyin Intiassa. Intiassa valmistettua Street 750:ntä rahdataan myös muualle Aasiaan ja Eurooppaan.

Harley-Davidson Street 750:n omistaja Udham Singh Hooda oli ajamassa tusinan muun motoristin kanssa Shimlassa aiemmin tänä vuonna. Yllättäen kaarteen takaa samalle kaistalle vastaan ajanut bussi vaati Udhamia käyttämään pyörän jarruja ja hidastamaan sekä taiteilemaan pois bussin tieltä.

Kun jarru ei toimi

Hänen vaistomainen reaktionsa oli käyttää takajarrua, mutta vauhti ei hidastunut, sillä jarrupolkimen painaminen ei vaikuttanut jarruihin. Paniikkitilanteessa Udham ei halunnut käyttää etujarruja, vaan päätti mieluummin ajaa ulos tieltä kuin törmätä päin bussia. Onnekseen hän selvisi.

Kotiin päästyään hän otti yhteyttä pyörän myyneeseen liikeeseen ja vei pyörän tarkastettavaksi. Myyjän mukaan jarrupalat olivat kuluneet ja vaativat vaihtoa. Udham ei ollut vakuuttunut kommentista, sillä hän oli kuullut jo edellisenä vuonna Street 750:n jarrujen toimimattomuudesta, muutkin asiakkaat olivat protestoineet samasta asiasta.

Motorrad: "häipyvät jarrut"

Vuoden 2015 puolivälissä saksalainen mp-alan julkaisu Motorrad oli tehnyt pyörällä jarrutustestit ja saanut tulokseksi, että ensi testissä jarrutus sujui hyvin, mutta vaikka pyörä oli jäähtynyt välillä, jarrut häipyivät merkittävällä tavalla toisen testijarrutuksen aikana. Kolmannella kerralla jarrut eivät enää toimineet lainkaan.

Vuoden 2015 lopulla uusi 750 Street -mallisarja tuotiin markkinoille. Uusissa pyörissä on 300 mm levy edessä ja tupla 34 mm männät sekä edessä että takana, uusi pääsylinteri sekä parannetut jarruputket. Tämän lisäksi ne voi lisävarusteena tilata ABS-jarruilla varustettuna, tämä ei ollut mahdollista aiemmilla malleilla.

Jotkut jälleenmyyjät Intiassa päivittivät vanhempien 2014 ja 2015 mallin 750 Streetien jarrut uusiksi eri hintaan, kertoo Rushlane.

Protestoimaan

Palataksemme vuoteen 2016, Udham otti yhteyttä Harley Intiaan postitse pyytäen heitä tutustumaan asiaan. Vastaus oli sama, minkä hän oli saanut jälleenmyyjältä. Udham päätti jättää pyöränsä jälleenmyyjälle ja protestoida.

Sana protestista levisi, ja pian yhä enemmän Street 750:n omistajia liittyi häneen samanlaisin valituksin. Tällä hetkellä hänen ryhmässään on yli 200 H-D Street 750:n omistajaa, jotka ovat törmänneet samanlaisiin ongelmiin pyöriensä kanssa. 

Udham on myös julkisesti kommentoinut asiaa, ja monet muut ovat ottaneet häneen yhteyttä ja kertoneet, että heillä on samanlaisia harmeja pyöränsä kanssa.

Sekä Chennaissa että Delhissä H-D Street 750:n omistajat ovat osoittaneet mieltään saadakseen äänensä kuuluville H-D Intialle. Ryhmät ovat protestoineet sekä kaduilla, teiilä että sosiaalisessa mediassa.

Takaisinkutsua hakemassa

Rushlane otti yhteyttä H-D Intiaan kuullakseen, mitä sanottavaa heillä on asiasta. Valmistajan edustaja kertoi, että pyörät olivat läpäisseet kaikki välttämättömät testit. Sen lisäksi he kertoivat myyneensä yli 4000 vuosimallien 2014 ja 2015 Street 750:ntä, eivätkä kaikki omistajat ole törmänneet samaan probleemaan.

Harley-Davidson Intian mukaan ongelmana on se, että kaikki eivät osaa jarruttaa niin voimakkaalla pyörällä kuin Street 750. Tämän ongelman ratkaistakseen yritys on perustanut ohjelman, jossa kokeneet kuljettajat opastavat tuoreempia jarrutuksen saloihin.

Todistaakseen olevansa oikeassa H-D Intia antoi kolmen vuosimallin 2014 Street 750:n omistajan yhteystiedot Rushlanelle. Kaksi näistä oli ajanut noin 12 000 ja kolmas 20 000 km ilman ongelmia. Mutta samalla nämä kolme olivat hyvin tietoisia siitä, että ongelma on olemassa, ja että heidänkin tuttavissaan oli Street 750:n kuljettajia, jotka olivat kokeneet samoja vaivoja.

Udham puolestaan on päättänyt jatkaa protestiaan ja panna pystyyn oikeusjutun brändia vastaan. Hän haluaa, että HD Intia tekee takaisinkutsun ja päivittää kaikki 2014 ja 2015 -malliset pyörät vuosimallin 2016 jarrujärjestelmällä.