Yamahan vesimoottorinen ja vesivetoinen konsepti vuodelta 2016.

Yamahan vesimoottorinen ja vesivetoinen konsepti vuodelta 2016.

 

Pyörän suunnitelleen Maxime Lefebvren mukaan laite tarvitsee vesipumpun toimiakseen. Kyse on kokonaisuutena silti melko utopistisesta laitteesta, koska laitteessa ei ole mitään voimanlähdettä – akkua, sähkö- tai polttomoottoria – joka antaisi voiman vesipumpulle.

Mutta miten realistista olisi ajatella vettä voimansiirron toteuttajana? Onhan se tällä tavalla toteutettuna kieltämättä hienon näköistä, mutta jos se olisi mielekkäästi toteutettavissa, ratkaisua olisi epäilemättä käytetty jo ajat sitten, koska vesihän on varsin edullista materiaalia.

Hydraulisia vetoratkaisuja on toteutettu mm. kaksipyörävetoisissa moottoripyörissä, ja ne kyllä toimivat, mutta hydrauliikan käyttöaineena on ollut öljy, eikä vesi. 

Hydraulisen vedon etuna voisi siis olla se, että veto saadaan helposti molemmille pyörille ilman ketjujen ja rattaiden tuomaa monimutkaisuutta. Kääntöpuolena voi tietysti olla vuotoalttius, koska paine voi olla kovakin isoja tehoja tarvittaessa.

Yamahan vesimoottorinen ja vesivetoinen konsepti vuodelta 2016.

Yamahan vesimoottorinen ja vesivetoinen konsepti vuodelta 2016.

Lähde: New Atlas. 

 

Teksti Erkki Mäki

Kuvat: Yamaha