Kaikki alkoi mukavasti, kuten Juhannuksena pitääkin. Lähdimme Jaskan kanssa matkaa prätkillämme jo torstai-aamupäivällä hyvissä ajoin, teltat, keittimet ja janojuomat mukanamme, kuten Juhannuksena pitääkin.
Menomatkalla satoi kaatamalla, kuten Juhannuksena pitääkin, joten olimme litimärkiä illalla perille päästyämme ja rallivastaavalle imoittautuessamme. Kaino kysymys jäljellä olevista vapaista mökeistä tuotti tuhahduksen, josta sateen litinän ja ukonilman keskeltä olimme kuulevinamme jotain mutinaa edellisestä viikosta.
Koska emme olleet ensi kertaa matkassa, viritimme ensin pressun (olihan se tietysti reikäinen ja paremmat päivänsä nähnyt, mutta kyllä se suojasikin) teltoille uutsimamme paikan päälle. Sen alle pystytimme sitten telttamme, Jaska oman 70-luvulta peräisin oleva Sopu-kupolitelttansa, ja minä hieman uudemman harjateltan.
Sade jatkui aivan kuten Juhannusrallissa pitääkin ja siinä vaiheessa oltiin jo jossain yön tunneissa, kun vasta maltoimme ryhtyä laittamaan ruokaa ja maistelemaan, etteivät Juhannusjuomamme olleet menneet matkan aikana pilalle. Eivät olleet. Raikas ulkoilma oli tehnyt tehtävänsä ja nukahdimme lopulta hyvissä ajoin, mikä tietenkin oli pelkästään hyvä asia seuraavaa päivää, itse Juhannusaattoa ja sen juhlimista ajatellen.
Aamulla heräsimme varsin varhain siihen, kun erilaisten moottoripyörien jytinä täytti maailman, aivan kuten Ju... no niin siis pitikin.
Aloimme valmistautumisen illan juhlimista varten hyvissä ajoin. Projektiin kuului vanhojen kavereiden kanssa juttelua, makkaranpaistoa ja rauhaisaa tissuttelua heti aamusta. Puheissa ajettujen kilometrien määrä ja seikkailut olisivat moneen kertaan riittäneet Maan ja Kuun väliseen taipaleeseen, ja kaikki muu siltä väliltä olikin nähty, paitsi Kuu-ukko. Kaikki oli siis siltäkin osin, kuten Juhannuksena pitikin.
Asiat alkoivat saada tunnepitoisia piirteitä, kun Jaska komeana nuorena miehenä iski silmänsä omalla prätkällä paikalle tulleeseen "elämänsä blondiin". Sellaista silmien säihkettä ja ripsien räpyttelyä (siis Jaskan) ei ole varmaan kuunaan ennen nähty. Kaikki oli siis kuten Juhannuksena pitääkin.
Aattoilta eteni ja asiat etenivät kuten ne etenevät, että jollain aikavälillä riski saattaa jälkeläisiä maailmaan toteutuu ja blondi ja Jaska hävisivät jonnekin – epäilemättä jomman kumman telttaan – ja törmäsimme heihin vasta seuraavana aamuna. Tosin Jaskalla oli moottoripyöräkypärä päässä. Epäilin heti pahinta; nyt on blondi pieksenyt liian innokkaan Jaskan.
Ei, huoli oli turha. Kun sain maaniteltua Jaskan ottamaan potan päästään, näin, että miehen klyyvari olis keveyesti peitonnut keskikokoisen turnipsin, paitsi että se oli punainen.
– Mitä ihmettä on tapahtunut, kysyin silmät suitsenrenkaina. Tuolla nenällä julkinen esiintyminen saattaisi johtaa suoraan pidätykseen, sen verran erikoisen näköinen se oli.
– Teltassa oli reikä sillä kohdalla mihin nukahdin ja illan viileydessä työnsin kai nenäni siihen, vaikeroi Jaska itkunsekaisella äänellä. – Sääskien työtä tämä on, Jaska karjaisi.
Hyvänä ystävänä en osoittanut ilmeellänikään tunteitani, paitsi että kolmen sekunnin jälkeen räjähdin nauramaan kädet polvissa, ja sitä naurua jatkui vielä iltapäivälläkin.
– Tästä ei sitten muuten puhuta. Mikä tapahtuu Juhannusrallissa, jää Juhannusralliin, karjui Jaska.
Kaikki oli siis kuten Juhannuksena pitääkin.
Ja niin, Jaska ja blondi ovat yhdessä tänä päivänäkin ja sitä jälkikasvuakin ilmestyi aikanaan aivan Elon laskuopin mukaan. Lupa asian julkistamiseen on tältä blondilta. Aihe on edelleen "arahko" Jaskalle, jolta en edes uskaltanut kysyä, vaan varmistin asian perheen päältä.