Silve Racing KTM:n Jere Haavisto ajoi tänään MM-pisteille Ruotsissa motocrossin kuninkuusluokassa. Ruotsin osakilpailu oli Haaviston toinen MM-osakilpailu tänä vuonna ja hän onnistui Belgian osakilpailun tapaan ajamaan myös Ruotsissa MM-pisteille. Valitettavasti ylöjärveläisen toinen erä päättyi keskeytykseen, kun kanssakilpailija ajoi kylkeen mutkassa ja tilanteessa pyörän sammutusnappi hajosi, minkä jälkeen pyörä alkoi sammuilemaan itsestään, kun johdot löivät yhteen.

– Hyvä nousujohteinen viikonloppu, mutta harmittaa tietysti aika todella paljon, että se päättyi sitten keskeytykseen ja eikä saanut ehjää viikonloppua kasaan. Nyt kuitenkin nälkä on todella kova ensi viikonlopun Suomen MM-osakilpailuun Hyvinkäälle, Haavisto kertoi päivän jälkeen.

Ruotsissa mukana kilpailemassa oli myös Haaviston tiimikaveri Eliel Lehtinen EMX125-luokan EM-osakilpailussa, joka selviytyi hienosti karsinnasta mukaan kilpailueriin, mutta kärsi pienestä epäonnesta erissä ajaen sijat 23. ja 28.

– Vaikea viikonloppu takana. Rata oli minulle kokonaan uusi ja se ei ollut todellakaan helppo. Ajo kuitenkin parantui kierros kierrokselta. Ensimmäisessä erässä tein kovaa nousua huonon lähdön jälkeen sijalle 16., mutta pienen ajovirheen seurauksena löin jalan maahan ja pohkeeni meni ihan kramppiin. Jalan kanssa ajo oli erittäin haasteellista ja olin maalissa sijalla 23. Toisessa erässä joku ajoi kylkeen ja hänen pyöränsä jäi minun jalkatappiini kiinni. Kun saimme irroitettua pyörät olimme viimeisiä. Tein minkä voin ja maalissa 28. Päivä ei todellakaan mennyt toivomallani tavalla, mutta taas ollaan kokemusta rikkaampia, Lehtinen kertoi.

Makkonen kolmas MX-liiga osakilpailussa Kuopiossa

Silve Racingin Teemu Makkonen ja Joona Kukkonen kilpailivat samaan aikaan Kuopiossa MX-liigan osakilpailussa, missä Makkonen ajoi eräsijat kolme ja kolme ollen päivän yhteistuloksissa niin ikään kolmas. Joona Kukkonen ajoi eräsijat kymmenen ja neljä ollen yhteistuloksissa viides.

– Aika-ajoissa sain puristettua ihan hyvän kierroksen alle, joka riitti toiseen sijaan. Ekaan erään hyvä latinki otin ”holet” ja painoin karkuun, toisen kierroksen lopussa vähän kaverin kanssa mutkan jätössä yhteen niin, että kaaduin siinä tilanteessa, maaliin kuitenkin hyvää ajoa niin olin kolmas. Tokassa erässä lähtö vähän kömmähti puomilta, mutta kuitenkin hyvin pääsin kakkosena siinä taistelemaan, nousin kärkeen ja monta kierrosta ajoin kärjessä, mutta vähän kädet puutuivat, niin joutui ottamaan pois ja erän lopussa sammu vielä pyörä, kun kierroksella ohitettava oli häiritsemässä kilvanajoa, maalissa kolmas. Mutta pikku nikseillä sain onnistuneen kisan missä ajo oli sitä omaa hyvää ajoa. Saa ja pitää olla tyytyväinen päivän kolmanteen sijaan, Makkonen kertoi.

– Aika-ajoissa varmaa turvallista ajoa sijalle 4. Ensimmäisessä erässä hyvä lähtö ja puolikierrosta olin neljäntenä, sitten tuli heitettyä lipat. Jäin pyörän alle ja ilmat lähtivät pihalle. Pienen keräilyn jälkeen lähin jatkamaan ja tuli heitettyä heti uudet lipat, kun tanko oli niin vinossa, mutta suoristui kaatumisessa. Siitä sitten viimeisenä ottamaan muita kiinni; maalissa kymmenes. Toisessa erässä hyvä lähtö siitä kolmanneksi. Yksi kaveri pääsi ohi toisella kierroksella ja koitin parhaani pysyä perässä, joten kädet menivät sitten tukkoon ja maalissa neljäs, Joona Kukkonen kertoi.

Ensi viikonloppuna Silve Racing kilpailee Hyvinkäällä MM- ja EM-osakilpailussa.