Rico Salmela sai kohtuullisen alun ollen neljäs. Red Bull Rookeis Cup:ssa kärkikuljettajien erot ovat minimaalisia ja kuuden kuljettajan muodostama kärkiryhmä ajoi tiukassa nipussa.


Parin kierroksen ajan Salmela taisteli kolmannesta sijasta Valentin Perronen kanssa. Kun kisaa oli jäljellä kymmenen kierrosta Salmela käväisi ensimmäisen kerran kärjessä, mutta silloin kisaa johtanut Hakim Danish kuittasi kärkipaikan takaisin itselleen. Paria kierrosta myöhemmin Salmela onnistui jälleen ohituksessa, johtaen porukkaa, perässään Danish, Perrone ja Brian Uriarte.

Viidentoista kierroksen kisan puolessa välissä, alkoivat Salmelan ongelmat. Ensin hän taipui takanaan ajaneelle kärkikolmikolle, mutta kisan edetessä sijoitukset tippuivat kierros kierrokselta alemmaksi. Viimeisellä kierroksella Salmela joutui antautumaan täysin, ollen maalissa vasta 20. Tekninen vika,  moottori sanoi sopimuksensa irti, männän hajottua, kertoi Rico Salmela kisan jälkeen.

Kärjessä käytiin kamppailua podiumpaikoista maalilipulle asti. Kisan voitti lopulta Brian Uriarte, Maximo Quilesin ollessa toinen. Hakim Danish oli kolmas. Quilles johtaa sarjaa 74:llä pisteellä. Riko Salmela on seitsemäs 42:n pisteen voimin.

 

Katso Red Bull Rokeis Cup Le Mans:in toinen osakilpailu tästä  

Aiheesta aikaisemmin:

LAUANTAI 11.5.2024 22:29

Rico Salmela toiseksi Red Bull MotoGP Rookies Cup:in tiukassa kilpailussa

SUNNUNTAI 5.5.2024 15:32

Junior GP: Rico Salmela huikeaan voittoon Estorilissä