Daily Mail-lehden sivustolla on pitkä artikkeli brittiläisistä yli 60-vuotiaista naismotoristeista, joiden määrä on muutamassa vuodessa räjähdysmäisesti kasvanut.

Christine Langton aloitti harrastuksensa 60-vuotiaana neljä vuotta sitten. Hänen tallissaan pitävät majaa nykyään Moto Guzzi Breva, Kawasaki ER6 sekä Triumph Truxton 900. 64-vuotiaalla Christinellä on neljä lasta ja kahdeksan lastenlasta.

Christine on yksi järkevistä 50-60- ja yli-vuotiaista naisista, jotka janoavat kaksipyöräisten ja nahkarotsien maailmaan. Viime vuonna Iso-Britanniassa miltei 3000 yli 50-vuotiasta läpäisi mp-ajokorttikokeen. Yli 50-vuotiaat vastaavat 30 prosentista moottoripyöräilyyn käytetyistä rahoista. Osuus on kasvanut 17 % seitsemässä vuodessa. Suuntaus lienee samansuuntainen Suomessakin.

Naisten osuus kasvanut

Vuonna 2013 kaikista yli 50-vuotiaana mp-kortin suorittaineista miltei puolet oli naisia. Vuonna 2012 naissuorittajia oli 268, vuonna 2013 2588.

Naisilla on Iso-Britanniassa olemassa monenlaisia mp-kerhoja, aivan kuten Suomessakin. Briteissä niihin mahtuu kaikkea Hells Belles -kerhosta (vain kutsun kautta jäseneksi) Curvy Riderseihin tai Lippy Ladies -ryhmään, jonka jäsenet etsivät parhaita paikkoja mihin ajaa "teelle ja kakunpalaselle".

Christinen kohdalla moottoripyöräilyssä oli kyse ajan ottamisesta häntä itseään varten. Siihen asti elämää oli määrittänyt perhe, eikä hän ollut koskaan tehnyt mitään itsensä vuoksi. 

Ajokortin saatuaan hän on ajanut mm. Espanjassa, Ranskassa ja Sveitsissä Englannin lisäksi. Hänestä moottroipyöräilyssä kyse ei ole vauhdista, vaan vapaudentunteesta. Toinen merkittävä asia ovat uudet ystävät. 

Sairaanhoitajasta motoristiksi

Joy Smith, neljän lapsenlapsen isoäiti on nyt 68-vuotias. Viisi vuotta sitten jäädessään eläkkeelle hän tarvitsi uuden harrastuksen oltuaan sitä ennen 50 vuotta sairaanhoitajana.

Hän katuu vain, ettei aloittanut 10 vuotta aiemmin. Hän myös rohkaisee kaikkia aikuisia naisia moottoripyöräilemään, "se avaa kokonaan uuden maailman".

Hän moottoripyöräilee nykyään neljä kertaa viikossa yhdessä 70-vuotiaan miehensä Robinin kanssa. Naisen paras mp-retki oli Yhdysvaltain Smoky Mountainsille tehty kolmen päivän ajomatka kaksi vuotta sitten.

Aika on rajallista

Vaikuttaa siltä, että mitä vanhempia motoristit ovat, sitä vähemmän testosteronipitoinen ja helpommin lähestyttävä ympäristö motoristit ovat. Tämä tekee osaltaan ymmärrettäväksi sen, että naiset alkavat moottoripyöräillä vanhemmalla iällä. Lisäksi tällä ikäryhmällä on varaa moottoripyöräillä.

Daily Mail lainaa psykologian professori tri Almuth McDovallia Birkbeckin yliopistosta, joka uskoo, että kyse ei ole keski-iän kriisistä, vaan päinvastoin.

– Kun ihmiset vanhenevat, he alkavat ajatella toisella tavalla. Syntyy tuntemus, että aika on kallista, ja jos he eivät tee jotain mitä haluavat nyt, he eivät tee sitä koskaan.

Myös asenteet naismotoristeja kohtaan ovat muuttuneet, ne ovat paljon myönteisemmät kuin vuosikymmeniä sitten.

– Naiset voivat nyt ostaa oman moottoripyörän, ja tehdä siitä osan heidän omaa identiteettiään voimaannuttavalla tavalla. Enää ei ole sellaista ajattelumallia, että naisen ei pitäisi tehdä mitään, mikä vaarantaisi hänen naisellisuutensa, McDovall toteaa.

Terveydenhoitoa, puolesta ja vastaan

Joy Smith kokee, että moottoripyöräily on vaikuttanut myönteisesti hänen terveyteensä. Se pitää aivot aktiivisena, sillä se edellyttää kovaa keskittymistä koko ajan. Lisäksi pyörän liikuttelu on raskasta ja menee kuntoharjoittelusta.

Sekä Christine että Joy ovat saaneet osakseen sekä ristiriitaisia kommentteja että myönteistä kannustusta.

Christine kertoo, että alkuun hänen perheensä oli vastaan ajatusta.

– He pitivät minua itsekkäänä ja pelkäsivät, että loukkaan itseni Christine kertoo. – Nyt kun ajan, he ovat ylpeitä siitä.

Joyn mies oli iloinen siitä, että hän hankki kortin.

– Hän oli onnellinen siitä, sillä se tarkoitti sitä, että voimme yhdessä mennä ajelemaan. Sellaiset ystäväni, jotka eivät itse aja, eivät olleet lainkaan niin vaikuttuneita, he pitivät minua hulluna, Joy nauraa.

Kolmelta pojaltaan Joy aikanaan kielsi moottoripyöräilyn vaarallisena, koska oli sairaanhoitajana nähnyt niin paljon ikäviä onnettomuuksia, joten se, että hän nyt ajaa on vähän outo juttu. 

– Nyt he nauravat minulle, kun olen niin täydellisesti kääntänyt kelkkani, mutta ovat myös ylpeitä minusta!

Olennaista jutussa ja sen viestissä on, että molemmat naiset tekivät kovasti töitä kortin saavuttaakseen, ja myös kaatuivat kumpikin useampia kertoja itsekseen harjoitellessaan. Nöyryys ja lannistumattomuus tekevät turvallisesta ajamisesta mahdollista myöhemmässäkin iässä.

Motoristien vanheneminen on tyypillinen ilmiö myös Suomessa. Samalla tavalla lienee naismotoristien määrä kasvanut nimenomaan kypsemmästä päästä.

Aiheesta aiemmin sivuillamme: Moottoripyöräilevät naiset ovat onnellisempia ja seksikkäämpiä!