Lajin kuusinkertainen maailmanmestari Tim Reeves kyydissään Mark Wilkes hallitsi parhaiten yli 30 asteen nousseen lämpötilan. Britti kipusi sarjassa ykköseksi kaasuteltuaan lauantain sprintissä toiseksi ja voitettuaan sunnuntaina pitkän Gold Race-kilpailun. Myös lauantaina voittanut ja sunnuntaina kakkoseksi kiilannut brittiläinen veljespari Ben ja Tom Birchall ohitti sarjatilanteessa suomalaiset, mutta vain pisteellä.

Päivärinta/Veräväinen-duo kamppaili Pannoniaringin kilpailun harjoituksissa ja ensimmäisessä aika-ajosessiossa pyörän säätöjen kanssa. Asetukset loksahtivat kohdalleen toiseen aika-ajoon ja lähtöpaikaksi viikonlopun kisastartteihin lunastettiin kolmosruutu. Vauhdikkaiden brittiparien lyöminen viikonlopun kilpailuissa olisi suomalaispilotin mielestä vaatinut hurmosmenoa.

– Ei saatu hurmosta päälle. Nuo britit menee kovaa ja meidän pitäisi mennä 110 lasissa, jos meinataan ne haastaa, mietiskeli Päivärinta lauantaisen sprinttikilpailun jälkeen.

Sunnuntaisessa kilpailussa Päivärinta/Veräväinen kaasutteli puoliväliin kakkosena vajaan sekunnin erolla kärjessä ajaneeseen Reeves/Wilkes kaksikkoon. Reeves ratkaisi pelin kahdeksannella kierroksella repien eron puoleentoista sekuntiin. Suomalaisparin sijoitus sinetöityi yhdennellätoista ratakierroksella, kun Birchalit ohitti Päivärinnan pyöräkunnan. Erot kasvoivat varsin suuriksi kilpailun lopulla kuumuuden kypsyttämillä renkailla lipsuteltaessa.

Team 44, Päivärinta & Veräväinen.

– Reeves repäisi puolivälissä, enkä pystynyt vastaamaan. Se oli peli menetetty kun meillä alkoi ajopeli menemään kylkimyyryä ja Reevesillä pyörä käyttäytyi vielä hyvin. Olisi pitäny olla kuskissa enemmän ruutia, että olisi pystynyt lipsuttelemaan kovempaa, mietiskeli Päivärinta sunnuntain kilpailun jälkeen.

– Olisi pitänyt vaihtaa tuore ukko puikkoihin puolivälissä, vitsaili sipoolainen.

Superside-sarjan kuusi osakilpailu viikonloppua käsittävä sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Saksan Oscherslebenin radalla ajettavilla kahdella kilpailulla. Sarja huipentuu lokakuun lopulla Portugalin Estorilissa.

Pekka Päivärinta / Jussi Veräväinen podiumilla. Kuva Mark Walters.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut MM-sarja Pannoniaring Unkari tulokset:

Sprint-Race 9 kierrosta:

1. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Yamaha 18:14.116, 2. Tim Reeves/Mark Wilkes, Iso-Britannia, Adolf RS-Yamaha 18:14.452, 3. Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen, Suom, LCR-Yamaha 18:17.475.

Gold Race 15 kierrosta:

1. Reeves/Wilkes 30:41.926, 2. Birchall/Birchall +3.710, 3. Päivärinta/Veräväinen +6.864.

Tilanne sarjassa 3 osakilpailun jälkeen:

1. Reeves/Wilkes 65, 2. Birchall/Birchall 58, 3. Päivärinta/Veräväinen 57.