Motouutiset seuraa Lapin miehen, seikkailumotoristi Marko Willigin, ja hänen kumppaneidensa moottoripyörämatkaa Pohjoisesta Suomesta Islantiin ja takaisin. Lähtö matkaan tapahtui 30.7. ja paluu on aikataulun mukaan 24.8.

Jätimme torstai-iltana miehet nukkumaan lampaitten viereiselle niitylle, ja perjantaipäivä olikin sitten jo täyttä matkantekoa.

Miesten majapaikka ilmasta nähtynä.

Perjantaiaamusta miehet ajoivat jäävuorisafarille jäätikön viereen. 

–Meillä oli huippuopas. Paljon tietoa jäätiköistä, jäästä ja luonnosta täällä. Jäätikön täytyy säilyäkseen olla jatkuvassa liikkeessä, kuten meidän motoristienkin, Marko Willig totesi.

Matkaisäntänä toimi Fjallsarlon Iceberg Boat tours.

Jäävuorisafarilla.

Jäätikköjä, ihmisiä ja jäävuoria.

Jäätikkö on jatkuvassa liikkeessä säilyäkseen

Kirkjubaejarklausturissa miehet kävivät tankkaamassa sekä itsensä että pyörät.

Ansaitulla aterialla.

Ansaitulla aterialla. Keitto 259 Islannin kruuna per kilo ja leivän kanssa 995 Ikr.

 Hjörleifshöbi, perjantai

Ajomatka Mustalle rannikolle Vikin läheisyyteen. Paikka oli kuin toisesta maailmasta. Maaperä on vulkaanista tuhkaa. Jutun aloituskuva on täältä.

Toinen maailma

Mykistävä näky Mustalta rannikolta.

Matka jatkuu!

 

– Alkoi sataa, joten etsimme suojaa Holarskoj'sta 39 km ennen Landmannalaugaria. Hardcore-leiriytyjät pystyttävät telttansa myös märissä olosuhteissa, mutta olimme tosi tyytyväisiä löydettyämme katon päämme päälle. Wifi, sähköä, suihku! Ja mikä parasta: paikka kuivattaa vanha Haltin telttani edellisen yön sateilta. Päivälliseksi on luvassa kengurua, Marko Willig iloitsi perjantai-iltana.

Perjantai-illan majapaikka.

Ja kuivatusaskareita.

Lauantai

Sadetta, kuinkas muuten.

Heklaa kohti.

Heklaa kohti.

Menossa Heklalle Landmannleith F225:ttä pitkin. Hekla oli pilvessä.

Ai Hekla? Jossain tuolla sumussa.

Ai Hekla? Jossain tuolla sumussa.

The Maisema on aina läsnä Islannissa.

– Nuo Landmannleib F208 ja F225 sekä Hekla ovat olleet upeimpia paikkoja tähän mennessä missä on ajeltu.  Ihan verrattavissa Mongoliaan. Vihreän ja mustan laavahiekan kontrasti on käsittämättömän hienoa. Hekla oli valitettavasti pilvessä,  joten jouduttiin kääntymään takaisin. Muuten päivä oli huikea kelinkin suhteen. Sanonta on kyllä totta: "odota 5min, jos sää ei juuri nyt miellytä sinua". Tuulta ei ole onneksi ollut paljoa, Marko Willig kertoi.

Islanninhevosia vaiko islantilaisia hevosia?

Islanninhevosia vaiko islantilaisia hevosia?

Reydaljurin kuuma joki

Kun luvassa on jotain tosi kiinnostavaa, niin motoristikin jalkautuu, niin moottoripyöräreissulla kuin onkin. Sellainen kohde oli kuuma joki ja siellä odottava lämmin kylpy.

Tunti kävelyä eli 8 kilometriä kuumalle joelle Reydaldjuriin.

Tiedossa oleva lämmin kylpy saa motoristinkin kävelemään.

Tiedossa oleva lämmin kylpy saa motoristinkin kävelemään.

Aika kivan näköistä.

Näyttää siltä, ettei miehiä pahemmin ahista.

Illaksi miehet päätyivät Reykjavikiin ja kovan etsinnän jälkeen löysivät yösijan.

Iloinen Reykjavik.

Iloinen Reykjavik.

– Kaverit eivät kuorsaa, vaan vain näkevät unta hienoista ajoreissuista mitä meillä oli tänään, totesi Marko majoituksessa kuuluvista vahvahkoista äänimaailmoista, jotka etäisesti muistuttavat moottoripyörän ääntä.

Seuraamme matkaa, pysy mukana. Markon Santarent-yrityksen kotisivulle pääset tästä ja matkaa voi myös seurata Markon tilillä Polarsteps-sovelluksessa täällä