5-8-vuotiaat kuljettajat aloittivat kilpailemisen Tornion Kaakamon motocrossradalla lauantaina. 50-kuutioisten pyörien, Maanrakennus Wiikin nimikkoluokan MX50 voiton nappasi Vantaan Moottorikerhon Sami Oinonen. Taisto oli tiukka, sillä toiseksi sijoittunut, Sipoon Moottorikerhon (SiMK) Daniel Wiik kuittasi samat eräsijat yksi ja kaksi kuin Oinonen. Osakilpailuvoittaja ratkaistiin näin toisen erän paremmuuden perusteella.

Osakilpailun kolmas oli SiMK:n Felix Lind, neljäs Helsingin Moottorikerhon Laur Kallikorm ja viides Tampereen Motocrossin Eeti Mesiranta.

MX50-luokalle kyseessä oli kauden neljäs osakilpailu, kun viikonlopun muille luokille vuorossa oli jo viides osakilpailu.

Bystedt vakuuttava

Etelä-Suomen Moottorikerhon (E-SMK) Nico Bystedt oli vakuuttava 7-12-vuotiaiden kuljettajien, 65-kuutioisten pyörien, Arazzo.fi-nimikkoluokassa MX65. Hän voitti luokan A-finaalin ensimmäisen erän ja oli toisessa kakkonen, mikä varmisti hänelle ylivoimaisen voiton.

Helsingin Moottorikerhon Mauno Keskikallio keräsi toiseksi ja Okko Ollila kolmanneksi eniten pisteistä. E-SMK:n Jimi Marttila jäi niukasti neljänneksi. Kuopion Moottorikerhon Severi Lehmonen oli viides.

MX65-luokan B-finaalissa ei taisteltu MX-liigan pisteistä, mutta kamppailtiin silti tiukasti tuloksista. E-SMK:n Retu Laaksonen voitti kummatkin erät ja näin B-finaalin. Toinen oli Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Kimi Sarkkinen jättäen niukasti taakseen Jalasjärven Moottorikerho / UA:n Aaron Koivulan. Neljäs oli E-SMK:n Jose Luostarinen ja viides Rovaniemen Moottorikerhon Joona Ylipahkala.

Reinikainen ja Menna kovimmat

10-15-vuotiaiden kuljettajien, 85-kuutioisten kaksitahtisten ja 150-kuutioisten nelitahtisten pyörien, K.A.Nyberg Oy:n nimikkoluokka MXC/B oli niin ikään jaettu aika-ajojen perusteella kahteen ryhmään runsaan osallistujamäärän takia.

MXC/B:n A-finaalin ykkönen oli Sipoon Moottorikerhon Topias Reinikainen, joka peittosi varsin pienellä piste-erolla Helsingin Moottorikerhon Viktor Leppälän. Kauas ei jäänyt myöskään Turun Moottorikerhon (TMK) Samu Jokila kolmospaikalla. Salpausselän Moottorikerhon Eemil Ruuth oli neljäs ja TMK:n Eino Pihlava viides.

MXC/B:n B-finaalissa tahtipuikkoa heilutteli SiMK:n Jare Juvonen, joka voitti molemmat erät. Jalasjärven Moottorikerho / UA:n Lauri Ylimäki oli varmasti toinen. Seuraavilla sijoilla käytiin tiukka kamppailu, sillä kilpailun isäntäseura Polar Cross Moottorikerhon Niklas Vanhatalo otti kolmospaikan tasapisteillä neljänneksi sijoittuneen Rovaniemen Moottorikerhon Topi Rinteen kanssa. Viides oli Porin Moottorikerhon Joonas Gustafsson.

MX-liigan ulkopuolisessa MXC/A-luokassa voiton vei Turun Moottorikerhon Aaro Menna. Toinen oli Vantaan Moottorikerhon (VMK) Matias Miettinen ja kolmas Lohjan Seudun Moottorikerhon Eemil Pesonen.

Ensimmäisen erässä vaikeuksissa ollut ja toisessa kakkoseksi ajanut VMK:n Rene Nyman sijoittui yhteistuloksissa neljänneksi. Luokassa ei ollut enempää kilpailijoita.

MXC/A ajoi yhdessä MXC/B-luokan kanssa. Menna voitti kummatkin erät, mutta MXC/B-kuljettajista Viktor Leppälä oli avauserässä toinen. Reinikainen oli kummassakin erässä kolmas.

Kilpaileminen jatkuu Kaakamossa sunnuntaina niin sanottujen aikuisten kokoluokan pyörien osalta, kun radalla on Loukko.comin nimikkoluokka MX TOP250 Open -luokka.

Tulokset

SML Loukko.com Motocross-Liiga Tornio, osakilpailu 5/7, la 7.8.2021

MX50, yhteistulos:
1. Sami Oinonen, VMK, Cobra, 47 pistettä
2. Daniel Wiik, SiMK, KTM, 47p.
3. Felix Lind, SiMK, KTM, 40p.
4. Laur Kallikorm, HMK, KTM, 36p.
5. Eeti Mesiranta, TamMC, KTM, 31p.

MX65, A-finaali, yhteistulos:
1. Nico Bystedt, E-SMK, KTM, 47p.
2. Mauno Keskikallio, HMK, KTM, 36p.
3. Okko Ollila, HMK, Husqvarna, 35p.
4. Jimi Marttila, E-SMK, Yamaha, 34p.
5. Severi Lehmonen, KMK, Yamaha, 31p.

MX65, B-finaali, yhteistulos:
1. Retu Laaksonen, E-SMK, GasGas, 50p.
2. Kimi Sarkkinen, RiMPKK, Husqvarna, 38p.
3. Aaron Koivula, JaMoKe/UA, KTM, 37p.
4. Jose Luostarinen, E-SMK, Husqvarna, 33p.
5. Joona Ylipahkala, RoMK, KTM, 33p.

MXC/B, A-finaali, yhteistulos:
1. Topias Reinikainen, SiMK, KTM, 47p.
2. Viktor Leppälä, HMK, KTM, 45p.
3. Samu Jokila, TMK, Husqvarna, 42p.
4. Eemil Ruuth, SsMK, KTM, 34p.
5. Eino Pihlava, TMK, Yamaha, 30p.

MXC/B, B-finaali, yhteistulos:
1. Jare Juvonen, SiMK, Yamaha, 50p.
2. Lauri Ylimäki, JaMoKe/UA, KTM, 42p.
3. Niklas Vanhatalo, PCMK, KTM, 33p.
4. Topi Rinne, RoMK, Husqvarna, 33p.
5. Joonas Gustafsson, PMK, KTM, 30p.

MXC/A, yhteistulos:
1. Aaro Menna, TMK, KTM, 50p.
2. Matias Miettinen, VMK, KTM, 42p.
3. Eemil Pesonen, LoSMK, KTM, 40p.
4. Rene Nyman, VMK, GasGas, 38p.

Kaikki tulokset täältä