Kilpailua varten Kisarannan ympäristöön rakennetaan noin 1,5 kilometrin pituinen rata, joka koostuu pienestä metsäosuudesta, peltoalueesta sekä muutamasta tiukasta kurvista hiekka-alueella Kisarannan tanssilavan edustalla. Kilpailun lähtö tapahtuu Kustaa Kolmannen tien vieressä olevalla suoralla osuudella, joten yleisö pääsee jännittämään lähtöä lähietäisyydeltä.

– Yleisölle on myös varattu loistavat katselualueet kilpailureitin pelto-osuuden läheisyydestä, tapahtuman vastaava tuottaja Miska Jokinen vinkkaa.

Kilpailuun odotetaan noin 100–150 kilpailijaa, joten yleisölle riittää varmasti nähtävää koko viikonlopuksi.

– Koronatilanteesta johtuen suosittelemme yleisölle vahvasti kasvomaskin käyttöä, turvaväleistä sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta huolehtimista. Lisäksi kannustamme kaikkia ottamaan koronarokotteen, niin tapahtumamme voidaan järjestää mahdollisimman terveysturvallisesti, neuvoo Jokinen, joka hoitaa myös tapahtuman turvallisuuspäällikön tehtävää.

Pääsylippu tapahtumaan yleisöön 5 euroa ja se oikeuttaa seuraamaan kilpailua yhtenä päivänä. Pääsylippu on henkilökohtainen. Lapset pääsevät paikan päälle ilmaiseksi.

Kisaranta-Cross 2021 -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Classic Motocross ry ja Kangasalan Moottorikerho ry yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Lisätietoja kilpailutapahtumasta: https://www.kamoke.fi/kisaranta

Ajankohtaiset kisainfot tapahtuman Facebook-sivulla: https://www.facebook.com/events/275466050698103