Suomen mestaruudesta taistellaan kolmessa eri luokassa, aikuisten A450- ja A250-luokissa sekä ensimmäistä kertaa alle 15-vuotiaiden Junior-luokassa. Kilpailuviikonloppu on kaiken kaikkiaan erittäin kovatasoinen. Jääradalle tyypilliseen tapaan mukana on useita jossakin toisessakin moottoripyöräilylajissa huikeita tuloksia takoneita kuljettajia, jotka taitavat myös piikkipyörillä ajamisen salat.

A450-luokan SM-sarjan viime kauden kärkikolmikko on eturintamassa pyrkimässä takomaan tulosta tälläkin kertaa. Pohjalaismestari Mikko Koskinen on vaihtanut pyörämerkkiä ja edustaa nykyään Alavudenseudun Moottoripyöräilijöitä. SM-hopeamitalisti, Konneveden Moottorikerho / UA:n Ville Jauhiainen on menestynyt niin jäällä kuin soraa ja asfalttia yhdistävässä supermotossa. Äänekosken Moottorikerhon Vertti Takalalla on hallussaan viime talven jäiltä SM-pronssi ja muuten kova tausta ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjasta. Takala hakee tulosta myös A250-luokassa.

Mukana myös Kurvinen ja Kallio

Lisäksi jääradan SM-sarjassa viime vuonna neljänneksi sijoittunut ja kesäoloissa flat trackin kaksi tuoreinta maailmanmestaruutta voittanut, Heinolan Moottorikerhon Lasse Kurvinen asettuu starttiviivalle.

Ratamoottoripyöräilyn soololuokkien edellinen suomalainen MM-mitalisti Mika Kallio nähdään jälleen jääradoilla, kun Valkeakosken Moottorikerhon edustaja taistelee menestyksestä kummassakin aikuisten SM-luokassa. Useita Suomen mestaruuksia jäällä voittaneen Kallion viime kausi päättyi jo avausosakilpailussa loukkaantumiseen.

Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden (ASMP) väreihin siirtynyt Ossi Rantala puolustaa A250-luokan Suomen mestaruuttaan ja myös SM-pronssimitalisti, ASMP:n Ossi Ojala nähdään radalla. SM-hopeamitalisti Niclas Pöytälaakso ei ole mukana, sillä lauantaisen osakilpailun isäntäseuran Seinäjoen Moottorikerhon mies on keskittänyt tänä talvena voimavaransa lajityöhön sekä seurassa että Suomen Moottoriliiton alaisessa jääradan lajiryhmässä.

- SM-luokkien ennakkoasetelmat ovat todella kutkuttavat. Mukana ovat monen eri lajin parhaat kuskit, jotka ovat tottuneet menestymään myös jäällä. Jos nyt ajaa A450-luokassa viiden kärkeen, on erittäin kovassa seurassa. Tilanne on todella mehukas kuumassa ryhmässä, jonka takana on seuraajia, Pöytälaakso ennakoi.

A450-luokassa silmällä pidettäviä kuljettajia ovat myös muun muassa Äänekosken Moottorikerhon Erno Kivimäki ja Varkaus Racing Teamin Valtteri Koponen. A250-luokassa pakkaa voi puolestaan sekoittaa asfalttiradoiltakin tuttu, Tuusulan Moottorikerhon Tatu Lauslehto, joka oli viime vuonna jäällä SM-vitonen.

Suomen mestaruudet ratkaistaan neljässä kilpaerässä, joista kaksi ajetaan lauantaina ja kaksi sunnuntaina. Kaikkien erien tulokset huomioidaan loppupisteissä.

- Nyt ovat edessä tiukimmat kisat pitkään aikaan. Mestaruudet eivät ole ratkenneet meidän kisassa vuosikymmeniin, ja luvassa on luvassa tekninen, haastava rata. Ei ole kyse vain pyörän huippunopeudesta, vaan kuskien pitää todellakin osata ajaa mutkia. Nyt otetaan miehestä mittaa, Oriveden Moottorikerhon puheenjohtaja Henri Kolu hehkuttaa ennen SM-osakilpailua, jonka isännöinti on kerholle tärkeää ja joka päästään järjestämään vihdoin parin vuoden tauon jälkeen.

Junior-luokka on kokenut nostetta SM-arvon myötä. Viivalla nähdään muun muassa motocrossin EMX65-luokassa viime kaudella Euroopan mestaruuspronssia juhlinut, Helsingin Moottorikerhon Viktor Leppälä.

Mitalikamppailuun povataan myös ainakin Pietarsaaren Moottorikerhon Isac Krohnia ja Jalasjärven Moottorikerho / UA:n Aatos Pirttistä.

Suomen Cup -menestyksestä kamppaillaan viikonlopun aikana 125- kuutioisten pyörien 125-luokassa sekä 45-80-vuotiaiden kuljettajien Master-luokassa. Kilpailuissa ovat mukana myös kansalliset luokat B250 ja B450.

Yleisöllä jännitettävää kilpailupaikoilla

Kummankin päivän SM-osakilpailu on yleisötapahtuma. Seinäjoen Moottorikerhon isännöimä kilpailu järjestetään Kyrkösjärvellä osoitteessa Hamarintie 385, Seinäjoki. Pääsylipun hinta on 10 euroa, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.

Harjoitukset ja aika-ajot starttaavat kello 9:30. Ensimmäinen kilpailuerä käynnistyy kello 11:50.

Oriveden Moottorikerho järjestää kilpailunsa Hiedan satamassa osoitteessa Satamarannantie, Orivesi. Pääsylippu SM-kauden finaaliin maksaa 15 euroa, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Harjoitukset ja aika-ajot ovat vuorossa kello 10:00 alkaen. Kilpailuerät ampaisevat liikkeelle kello 12:00.

Kilpailujen livetulokset löytyvät osoitteesta: tiny.cc/teamlaine .

Suora lähetys kilpailuista

Viikonlopun kilpailutapahtumia voi seurata myös suorana lähetyksenä MJP-Eventsin tuottamana YouTube-kanavalla.

Lauantai 26.2 Seinäjoki kello 11:40. Linkki lähetykseen: https://youtu.be/u1BdUhFPf4Y. Selostaja Harri Kenkkilä, kommentaattori Niclas Pöytälaakso

Sunnuntai 27.2 Orivesi kello 11:45. Selostaja Kari Rannanautio, kommentaattori Niclas Pöytälaakso. Linkki lähetykseen: https://youtu.be/kpM0tsl2q1I