Viime vuonna Mika Kallio johti Seinäjoen jäärata-ajoissa kaikkia ajamiaan osakilpailuja suvereenisti aina ikävään ulosajoonsa asti. Tänäkin vuonna Kallio osallistui sekä A250- että A450-luokkiin. Aamun aika-ajoissa Kallio oli A250 luokassa niukasti toisena, häviten vain 0.135 sekuntia Vertti Takalalle. Mutta A450-luokassa hän oli vasta viidentenä 1.3 sekuntia parhaiten aika-ajoissa kaasuttaneesta Ville Jauhiaisesta jääneenä.
Mikä motivoi kerta toisensa, vakavankin loukkaantumisen jälkeenkin, nousemaan uudestaan moottoripyörän selkään?
– Itsellä isoa osaa näyttelee se, että tämä on työtäni. Tietenkin se, miten täällä vuosi sitten kävi, oli huono haaveri. Se vaikutti paljon päätyöhöni, eli KTM:n testikuskin asioihin. Meidän lajissahan ei hirveästi sairaslomapäiviä saisi olla, niin se kyllä motivoi palaamaan mahdollisimman nopeasti takaisin pyörän selkään. Itävallassa ei tehdas päätä silittellyt, kun olin täällä toinen koipi poikki. Mutta kyllähän loukkaantumisia aina välillä voi sattua, sille ei voi mitään. Omankin urani aikana, kesähommissa rr-puolella, välillä sattui vakavampiakin loukkaantumisia ja niistä on aina palattu ajokuntoon, Mika Kallio pohtii.
– Pääosaa nopeassa kuntoutumisessa on varmasti se palo, mikä on tähän lajiin: että haluan sitä tehdä. Ja niinkuin sanoin, minulle tämä on ollut ammatti, jota olen jo 20 vuotta maailmalla tehnyt. Se on tietenkin näytellyt isoa tekijää siinä, että kaikki voitava on tehty, että mahdollisimman nopeasti olisin takaisin pyörän päällä.
– Jääratahomma on tietysti tämmöinen harrastus, hieno harrastus. Tätä on talvisin tullut aina tehtyä. Tässä pystyy pitämään ajo- ja kisatuntumaa yllä. Se on hyvä ja se on pääasia mitä olen talvisin tästä hakenut.
Miten jalka on nyt kuntoutunut? Kuinka nopeasti olit takaisin radalla?
– Jalka on nyt sillä tavalla täysin kunnossa, että se ei haittaa ajamista. Eihän siitä tietenkään saman veroinen tullut, kuin se ennen loukkaantumista oli. Mutta ei voi valittaa. Todella hyvällä mallilla. Minulla meni molemmat luut säärestä poikki, eli se oli sillä lailla aika paha, mutta hyvin lääkärit saivat sen fiksattua ja aika nopeasti viime keväänä, muistaakseni se oli 8 viikkoa onnettomuudesta, kun olin takaisin pyörän päällä, eli palasin rr-hommiin.
Jääkö loukkaantumisista henkisiä haasteita voitettavaksi?
– Ei ole itselleni jäänyt. Onhan näitä sattunut aikaisemminkin enemmän tai vähemmän vaarallisempiakin kaatumisia. Siihen on asennoitunut, että välillä niitä tulee. Se on aina tavallaan kuulunut lajiin. Välillä niistä selviää vähän pienemmillä vammoilla, välillä on ollut vähän isompiakin, mutta ei ne ikinä ole jäänyt mieltä painamaan. Aina niistä on päästy yli. Ja kuten sanoin, aina on ollut mielenkiinto radalle paluuseen, ajamiseen ja tekemiseen.
– Tietysti tässä vaiheessa, kun tänä vuonna tulee 40 vuotta ikää täyteen, niin ura on niin sanotusti ehtoopuolella. Olen ollut jo monta vuotta KTM:n testikuskina ja käynyt ihan vain yksittäisiä kilpailuja ajamassa MotoGP:ssä, niin sellaista tavoitteellisuutta oman uran eteen ei enää ihan niin paljoa ole, kuin vielä muutamia vuosi sitten. Sehän vähän muuttaa tilannetta; jos loukkaantuisi, niin ei ehkä niin nopealla aikataululla tarvitsisi yrittää tehdä paluuta. Silloin kun sinulla on kausi kesken ja yritetään ajaa maailmanmestaruudesta, niin ei siinä hirvittävästi viitsisi kotona lepäillä laakereilla. Jos siinä kohtaa tulee loukkaantuminen, niin yritetään kääntää kaikki kivet ja kannot, että pääsee mahdollisimman nopeasti takaisin pyörän päälle, Kalllio kertoo.
Kyrkösjärvellä ajettiin seitsämässä eri luokassa. Miten Mika Kallion lopulta suoriutui itse kisalädöissä? Siitä ja kaikista muistakin osakilpailuista lisää tässä jutussa: Jauhiainen kukisti Kallion jääradan SM-avauksessa Seinäjoella lauantaina