Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Dakar: Ensimmäinen kisaviikko päättyi kahden päivän armottomaan puurtamiseen dyyneillä

Uutiset : Honda, BMW, KTM, Hero, Husqvarna, GasGas

48H Chronon toisen päivän lopulliset tulokset ovat valmiit ja Ricky Brabec johtaa kokonaiskisaa. Adrien van Beveren voitti kahden päivän mittaisen etapin ja lähtee huomenna sunnuntaina kärkeen. Ross Branch on kokonaiskisan kakkosena ja aikoo voittaa koko kisan. Tänään lauantaina on lepopäivä, jolloin paikkaillaan pyöriä, miehiä ja univajetta.

Hurjaa dyynimaisemaa kuudennella, kaksipäiväisellä etapilla. Kuva Charly Lopez.

Hurjaa dyynimaisemaa kuudennella, kaksipäiväisellä etapilla. Kuva Charly Lopez.

Kaksipäiväisen 48H Chrono -jakson reitti vei Shubaytahista Shubaytahiin, ja se päättyi eilenillalla. Hiekasta ja dyyneistä muodostunut Tyhjä Neljännes kohteli kilpailijoita eri tavoin. Neljä moottoripyöräilijää vietti yönsä leiri A:ssa, jonka jälkeen heille jäi vielä 425 kilometriä ajettavaa perjantaille yli hiekkahuippujen saadakseen kunnialla loppuun Dakarin ensimmäisen kisaviikon. Nopeimmat kuljettajat olivat ehtineet leiri F:ään, josta jäi matkaa perjantaille enää 112 kilometriä.

Voiton jaksolla vei Adrien van Beveren Hondan tehdastallista, kakkosena KTM:n Toby Price ja kolmantena kokonaiskisan johtoon siirtynyt Hondan Ricky Brabec.

48H Chrono -jakson top 12.

48H Chrono -jakson top 12.

Usein sanotaan, että Dakar antaa elämälle oppitunteja. 48 tunnin osuus mittasi peräänantamattomuuden hyvettä. Pehmeä hiekka oli armotonta Pablo Quintanillalle torstaina, mutta jakson kärkinimet osoittivat, että heillä on erämaaralleissa vaadittavaa kurinalaisuutta.

Ricky Brabec on ajanut vakaasti AlUlasta lähtien, ja vältti nytkin virheet perjantain paluumatkalla Shubaytahiin. Mies on siis täydessä iskussa jahtaamaan toista Dakar-voittoaan sitten vuoden 2020.

Kokonaistilanne 48H Chrono -jakson jälkeen.

Kokonaistilanne 48H Chrono -jakson jälkeen.

48 tunnin kisan tähti oli silti tietysti Adrien Van Beveren, joka osoitti, että hänellä on hiekkaa veressään. Hänen ajamansa voitot Enduropale du Touquet'ssa mutta myös Enduro del Verano'ssa Argentiinassa ovat hioneet hänen tekniikkaansa ja fysiikkaansa tehden hänestä miltei koskemattoman hiekalla. Tämän osuuden voitto on yksi kirkkaimpia hänen urallaan, samalla se antaa mahdollisuuden voittaa koko Dakar. Mies on siinä nimittäin kolmantena heti Heron Ross Branchin jälkeen. Kyseessä oli Van Beverenin neljäs Dakarin etappivoitto kautta aikain.

Ross Branch: "Haluan voittaa, joten aion hyökätä niin kovasti kuin pystyn"

Heron Ross Branch on valmis taistelemaan voitosta ensi viikolla.

Heron Ross Branch on valmis taistelemaan voitosta ensi viikolla.

Heron tehdastallin Ross Branch saapui ensimmäisen ajoviikon viimeisellä etapilla ansiokkaasti viidentenä maaliin ja varmisti sillä kakkospaikan kokonaiskisassa. Eroa johdossa ajavaan Ricky Brabeciin on vain 51 sekuntia. Heron muut kuljettajat ovat joutuneet keskeyttämään, joten Branch ei voi luottaa tiimikavereidensa apuun.

"Se oli varmasti yksi kovimmista ralliosuuksista, mitä olen koskaan eläessäni ajanut. Ajoimme eilen 530 kilometriä, se oli superrankkaa ja tänä aamuna (perjantai) dyynit olivat niin pehmeitä, että ne olivat kuin kirsikka tämän todella kovan osuuden huipuksi. Mutta olemme täällä yhtenä palana ja pidimme pyörän koossa, mikä oli ensisijainen tavoite, jotta voimme taistella taas ensi viikolla. Tiimi on tehnyt kovasti töitä, joten on todella pettymys, olla sen ainoa kuljettaja nyt. He ansaitsisivat paljon parempaa. 

Valitettavasti osuus kantoi veroa pyöristä, tiesimme tämän, mutta tämä on kisaamista. Meidän täytyy vain tehdä, minkä voimme ja taistella ensi viikolla niin kovasti kuin pystymme ja saada Herolle se, minkä se on ansainnut. Haluan voittaa, joten aion hyökätä niin kovasti kuin pystyn, silloin kun voin. Ilmiselvästi minun täytyy olla varovaisempi, en voi ottaa liikaa riskejä. Tulossa on hauska viikko."

Jose Ignacio Cornejo

Hondan Jose Cornejo.

Hondan Jose Cornejo.

Chileläinen oli ainoa ensimmäisen viikon kaksoisvoittaja mp-kategoriassa, ja lähtee sunnuntaina matkaan kokonaiskisan neljäntenä, 14 minuuttia jäljessä kärjessä ajavaa tiimikaveria Ricky Brabecia.

"Se oli melkoinen kokemus. Osuus oli pitkä. Lähdin etummaisessa ryhmässä matkaan, joten tiesin voivani menettää paljon aikaa. Luulen, että menetin melkoisen määrän minuutteja, mutta avasin reittiä enemmän kuin puolet matkasta, joten minusta tein hyvää työtä. Annoin parhaani ja olen tyyni sen suhteen, joten katsotaan. Olemme päättäneet ensimmäisen kisaviikon minusta varsin vahvasti. Nyt meillä on riittävästi lepoa ja valmistaudumme toiseen viikkoon. Siihen mahtuu ylä- ja alamäkiä, mutta huonoinakin päivinä teen parhaani ja ajoin osuudet aika vakaasti. Joissakin lähdöissä olin ehkä liian edessä strategisesti, mutta vire oli hyvä ja navigointi sujui. Kaikkiaan olen vahva, onnellinen, ja nyt aion levätä taistellakseni jälleen ensi viikon."

Sunnuntaina alkaa toinen ajoviikko

Hondan Pablo Quintanilla valmistautumassa yöpymiseen autiomaassa rankan päivän jälkeen.

Hondan Pablo Quintanilla valmistautumassa yöpymiseen autiomaassa rankan päivän jälkeen.

Lauantaina kilpailijoilla on lepopäivä, mutta sunnuntaina alkaa Dakarin toinen, ratkaiseva viikko. Käykö taas niin, vähän kuin jalkapallossa ennen vanhaan, että pelataan 90 minuuttia ja Saksa voittaa? Dakarissa se tarkoittaa sitä, että monesti muut johtavat melkein viime etapille asti, mutta KTM voittaa.

Vuosituhannen alusta lähtien tilastoja katsottaessa, vuonna 2000 voitettiin BMW:llä, sen jälkeen Honda on ottanut kaksi voittoa vuosina 2020 ja 2021, muuten voitot ovat sataneet KTM:n talliin. 2022 voitto otettiin GasGasilla, mutta se on käytännössä sama pyörä kuin KTM:n.

Aiheesta aiemmin:

PERJANTAI 12.1.2024 12:41

Dakar: bensan loppuminen Tyhjällä Neljänneksellä ei ole pikkujuttu – sen huomasi myös yksi kärkikisaajista

TORSTAI 11.1.2024 12:36

Dakar Rally eteni Tyhjän Neljänneksen dyyneillä – mielenkiintoisin seurauksin

KESKIVIIKKO 10.1.2024 13:39

Dakarissa tiistaina tämän vuoden ensimmäinen kahden etapin voittaja

TIISTAI 9.1.2024 09:20

Dakar: Hallitseva mestari näytti kyntensä navigoinnissa sunnuntain eksymisestä sisuuntuneena – odottamatonta apua kanssakilpailijalta

MAANANTAI 8.1.2024 13:57

Dakar Rallyssä vakava onnettomuus: moottoripyöräkisaaja vailla pulssia – saatiin elvytettyä erämaassa

MAANANTAI 8.1.2024 13:13

Dakar Rally: Branch piti kokonaiskisan kärkipaikkansa, Nacho Cornejo navigointitaidoilla seitsemänteen etappivoittoonsa

SUNNUNTAI 7.1.2024 10:22

Dakarin draamaa: prologin yllätysvoittaja joutui keskeyttämään

LAUANTAI 6.1.2024 10:41

Dakar Rally: Hondan uusi tehdaskuljettaja vei prologin nimiinsä

PERJANTAI 5.1.2024 12:34

Päivän video: Näin Dakar Rallyn tiekirjaa käytetään – osaisitko itse?

MAANANTAI 20.11.2023 16:47

Kuvassa Team Dumontier Racingin Romain Dumontier Husqvarnallaan jossain Subaytahin lähistöllä kuudentena ajopäivänä. Kuva Antonin Vincent.

Kuvassa Team Dumontier Racingin Romain Dumontier Husqvarnallaan jossain Subaytahin lähistöllä kuudentena ajopäivänä. Kuva Antonin Vincent.

 
Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +